When in doubt, travel!

Pohjois-Amerikan seikkailut kerron tänne Suomesta käsin :)

Kaikki mahdolliset sanonnat matkustamisesta on niin paikkansa pitäviä; "matkustaminen on ainut asia mitä ostat, joka tekee sinut rikkaammaksi", "elämä on kuin kirja ja he ketkä eivät matkusta lukevat vain yhden sivun", "kaikkialle mihin menet tulee siitä osa sinua" ja siis näitä on vaikka kenelle jakaa. Mutta ne kaikki pitävät oikeasti paikkansa. 

Itse voin sanoa, että en ole elämässäni tähän asti tehnyt parempaa päätöstä kuin se, että otan välivuoden ja toteutan elämäni suurimman haaveen; maailman ympärys matkan. Ensin Eurooppa viidessä viikossa ja sen jälkeen neljä muuta maanosaa neljässä kuukaudessa. Me Veeran kanssa työskenneltiin molemmat paljon tän eteen, varsinkin Euroopan ja pidemmän reissun välillä olevien neljän kuukauden aikana.

Meillä molemmilla oli yksi vapaa päivä ja sitten istuttiinkin koneessa kohti Intiaa. Siis kuinka hulluja oikeasti ollaan oltu, että päätettiin valita Intia kaikista Aasian maista, ja ei tehdä mitään esivalmisteluja sen eteen, se oli ensimmäinen kerta elämässäni kun podin koti-ikävää. Mutta hei, me selvittiin! Sen jälkeen reissu on mennyt ilman minkäänlaista ikävää Suomeen, paitsi tietenkin irttareita, ruisleipää, maitoa ja kahvia. 

Australia vei mun sydämen sillon pari vuotta sitten ja se oli oikeasti kuin kotiin paluu. Uuteen Seelantiin rakastuin entistä enemmän tällä kertaa. Ja Etelä-Amerikka opetti mulle elämästä ja itsestäni paljon. 

Näiden tasan 125 päivän aikana, mitä mä tällä pidemmällä reissulla olen ollut on ollut opettavaisimmat mulle ikinä. Ja ei, näitä asioita ei voi oppia koulun penkillä 2 tai 30 vuodessa. 

Oon tavannut ihmisiä eri juurista, joilla kaikilla on omat unelmansa tai he tietävät tehtävänsä täällä maan päällä. Oon saanut kavereita mitä hienoimmista ihmisistä ja jakanut yksiä arvokkaimpia keskusteluja ihmisten kanssa. Oon nähnyt miten ihmiset asuu maailman monissa eri kolkissa. Oon nukkunut vieraiden ihmisten sohvalla, jotka aamulla on mun hyviä ystäviä. Oon hukannut kaikki mun sukat, ja elänyt kaksilla sukilla viimeiset kaksi kuukautta. Oon selvinnyt monista vastoinkäymisistä. Oon saanut kokemuksia, mitä en olisi ikinä kuvitellut kokevani. Oon syönyt noin sata pakettia nuudelia ja viisi kiloa pastaa. Oon oppinut arvostamaan joitain ihmisiä ja heidän ajatuksiaan enemmän. Oon kohdannut suurimman pelkoni ja hypännyt lentokoneesta viidestä kilometristä, jonka seurauksena taisin kyllä saada lentopelon. Oon istunut varmastikkin satoja tunteja bussissa, jotka on ollut niin ärsyttäviä kuin ällistyttäviä. 

Ennen modernia sivilisaatiota ihminen liikkui koko ajan. Etsittiin uutta ja ei ikinä asetuttu kodiksi pitkäksi aikaa. Nyt vasta viimeisten satojen vuosien ajan suurin osa ihmiskunnasta lopetti sen ja asettuivat aloilleen, ja niiltä ketkä sitä vielä tekisi, ihan vain sen elämän takia ei reissaamisen, se mahdollisuus on viety heiltä pois. Mutta uskon, että jokaisessa ihmisessä piilee se ominaisuus vielä. Ei meitä ole luotu paikallaan pysymään, vaan etsimään ja kokemaan uutta koko ajan, sillä se on oikeasti se keino miten me opitaan elämästä. Ei mekään oltaisi nyt siinä missä me jokainen ollaan nyt ellei meidän kaukaiset sukulaisemme olisivat lähteneet Afrikasta etsimään jotain uutta. Elämässä pitää nähdä, kokea ja tehdä niitä virheitä, ihan niin kuin koiran pentu oppii olla koskematta tuleen toista kertaa. 

Ja virheitähän mekin tällä reissulla ollaan tehty ja paljon! Esim. Unohtaan lento yhdellä vuorokaudella. Mutta en siltikään vaihtaisi yhtäkään hetkeä pois tältä reissulta. En sitä että en pystynyt hengittämään yli kuukauteen kunnolla. En sitä, että paleltiin Veeran kanssa yöllä rannalla, koska oltiin niin pihejä ettei me vajaasta yöstä hostellissa makseta. En sitä, että olen rahaton. Enkä sitä, että tulen kärsimään kaikista reissun univeloista seuraavat kymmenen vuotta. Koska joka ikinen hetki tällä reissulla on ollut sen arvoista. 

Maailmassa on myös lähiaikoina tapahtunut paljon pahaa ihmisten takia, ja niin on koko historiamme aikana. Mutta olen aika varma, että suurin osa ihmisistä on hyviä. Olen vain tavannut hyväsydämisiä ihmisiä tällä reissulla, ihmisiä jotka haluavat auttaa. Tietenkin ollaan oltu ihan super onnekkaitakin sen suhteen ettei mitään pahaa ole tapahtunut. Mutta jos olisi niin sitten olisi, ei sitä voi edeltä käsin ennustaa. 

Ihan tän kaiken takia mä haluisin, että jokainen lähtis jonnekkin, joko yksin tai yhdessä jonkun kanssa paikkaan, mistä ei tiedä hölkäsen pöläystäkään, eikä ottaisi selvääkään vaan antaa mennä ja eksyy! Ei siitä tietenkään samanlaista tulisi kuin minulla on ollut, vaan siitä tulis just sun näköistä. Se riippuu siitä mitä oot valmis ottamaan siitä itseesi tai mitä edes et tajua, että se on vaikuttanut sinuun. Voin itse rehellisesti sanoa, että olen muuttunut ihmisenä. Mun ajatusmaailma ihan kaikesta on muuttunut, ja mun arvostus tätä ihanaa kaunista maailmaa kohtaan on muuttunut. Ja kun on nähnyt, mitä me ihmiset tehdään sille on surullista. Mutta oikeasti, voin kerrankin sanoa, että olen iloinen elämässäni ja siinä kuka olen ihan 100%, ja en malta odottaa, että 10 vuoden päästä olen oppinut itsestäni taas lisää, koska se on ollut aika huippua! Elämä on ihan huippua ja sitä pitäis elää sen mukaisesti, olit sitten 15 vuotias tai 70 vuotias (ala-aste ikäiset osaa tehdä siitä huippua anyway, kunhan niille antaa mahdollisuuden). 

Ole pikkulapsi, rakenna hiekkalinna. Tee virhe ja käänny siitä väärästä risteyksestä äläkä tarkasta sitä Google mapsista, oliko se oikea vai väärä. Tanssi jos siltä tuntuu. Ja hymyile, koska se oikeasti parantaa oloa. Ja hei elämä tulee aina olemaan edes vähän hullua!

Tämä "quote" kolahti muhun niin kovasti, että siihen on hyvä lopettaa;

"Certainly, travel is more than seeing of sights; it is a change that goes on, deep and permanent, in the ideas of living."