La Serena & Valle del Elqui

Seuraavana aamuna oli check-out ja matka kohti La Serenaa pystyi alkamaan. Bussimatkalla nähtiin kaksi leffaa, toinen oli jopa englanniksi espanjan kielisillä tekstityksillä. Mutta toinen oli kokonaan espanjaksi (ja taisi se olla leffateatterissa kuvattukin leffa, sillä leffa vasta nyt pyörii elokuvissa?).

La Serenaan päästiin ja lähdettiin kohti sohvasurffaus hostimme asuntoa. Heillä oli venynyt hieman töissä ja ihmeteltiin, miksi he eivät vastaa puhelimeen , eivätkö puhelut mene läpi vain mitä. Lopulta löydettiin heidän kerrostalonsa ja sielä alakerrassa venailtin heitä. Me kaikki neljä oltiin super väsyneitä, muttta yht´äkkiä olikin kulunut monta tuntia höpötellen, ja olikin jo keskiyö.

Seuraavana päivänä Veeran kanssa otettiin aamu ihan rauhassa ja lähdettiin sitten La Serenan keskustaan kahvilaan dataamaan. Varaamaan seuraavia hostelleja ja suunnittelemaan tulevaa. Sem jälkeem lähdettiin kiertelemään pientä keskustaa ja mentiin pienelle lounaalle aukiolle. La Serena oli kyllä erittäin söpö paikka. Sitten lähdettiin kaupan kautta takaisin kämpille, tehtiin ruokaa ja lähdettiin korttelin päässä olevaan meren rantaan katsomaan auringon laskua. Taitaa olla viimeinen auringon lasku merelle tälle reissullu, joten päätettiin viettää se perinteisin menoin 1-2 litran jätskipurkin ja viinipullon kanssa.

Seuraavana aamuna sanottiin heipat meidän hosteille ja lähdettiin La Serenan lähistöllä olevaan Valle del Elqui alueelle. Eli vuorien välissä laaksossa sijaitsevaan kylä keskittymään. Valittiin kylä oikeastaan hinnan perusteella, ja meitä vähän ihmeteltin, että miksi se kylä ei sielä ole mitään, mutta me oltiin enemmän kuin tyytyväisiä, että valittiin tuo hostelli! Se juuri, että sielä ei ollut mitään oli aivan ihanaa, oltiin ihan luonnon helmassa. Hostelli oli ihana jo ensi vaikutelmasta. Taidettiin olla vain toiset vieraat sielä sillä hetkellä. Kun oltiin saatu kirjauduttua sisään ja syötyä lounaat lähdetiin kiipeämään viereistä vuorta ylös. Mutta sitä ei oikein ikinä tapahtunut. Ensin ei meinattu löytää siltaa joen yli, mikä piti ylittää. Kun hieman haahuiltua löydettiin se silta ei voitu uskoa silmiämme. Puun palasia ja lautoja lyöty vähän sinne tänne ja kaiteet rautalankaa. Siitä kuitenkin lähdettiin yli Veera rohkeasti ensimmäisenä ylittämään alla menevää jokea.

Kun silta oli ylitetty ei löydetty millään ylös johtavaa polkua. Pitkän harhailun tuloksena taidettiin löytää polku, mutta oltiin liian innoissamme samassa hetkessä löytämästämme kaktus laaksosta. Ihasteltiin niitä ja otettiin kuvia. Suunnitelmissa oli lähteä kuitenkin vielä vähän pidemmälle ennen kuin pitäisi kääntyä takaisin päin ennen auringon laskua. Suunnitelmat kuitenkin muuttui taas, kun itse astuin kaktuksen piikin päälle, joka erittäin helposti lävisti lenkkarini ja tuli suoraan jalkapohjaani. Onneksi ei syvälle mennyt, mutta piikin pois saaminen kengästä, jotta voi laittaa kenägn takaisin jalkaan, vei aikansa.

Takaisin hostellilla hostellin työntekijä tarjosi meille kotitekoista mehua. Illalla kun syötiin illallista hän tarjosi meille hieman omasta illallisestaan. Rakastettiin paikkaa niin paljon. Tällä hepulla on sydän niin mukana tossa hommassa.

Illalla ennen nukkumaan menoa mentiin ihastelemaan tähtitaivasta tielle. Valoja laaksossa oli eritäin vähän ja tähtitaivas oli elämäni toiseksi paras. Voi kun oisi vain siihen keskelle tietä voinut heittäytyä selälleen ja tuijotella taivasta. Niin ei kuitenkaan voitu tehdä, joten lähdettiin nukkumaan ennen kuin niskan tulisi liian kipeiksi.

Aamulla oltiin ihan innoissamme. Oltiin luettu hostellin kommenteista, että aamupala on paras ikinä. Ja niin se oli! Kotitekoista leipää, kotitekoisia marmeladeja, kotitekoista mehua sekä kotitekoista jugurttia! Saatiin mahat kyllä niin täyteen että!!!

Chekattiin itsemme ulos, mutta jäätiin kuitenkin hostellin keinutuoliin nauttimaan laakson rauhasta ja lukemaan kirjoja. Yht äkkiä hostellin työntekijä toi meille lasilliset mehua. Ei vaan oikeasti sanat riitä kertomaan kuinka ihana hostelli se oli. Ainut mistä voi ehkä saada kuvitelman on, että se on 5 tähden hotelli, mutta tuola tunnet itsesi kodiksi. Oltiin niin kiitollisia heille ja oltaisiin vaan haluttu jäädä pidemmäksi aikaa. Ei vain sen hostellin takia vaan sen, että oli keskellä ei mitään luonnon helmassa. Ollaan taas aika pitkään menty hirveätä vauhtia ja rupeaa tuntumaan kropassa se, mutta onneksi pääsi hetkeksi rauhoittumaan tuonne.

Takaisin La Serenaan päin pysähdyttiin järven rannalla. Oltiin ajateltu, että päästäisiin kastamaan varpaita veteen, mutta ei se ihan niin mennyt. Jyrkänteet ympäröivät järveä. Jatkettiin matkaa La Serenaan, missä odoteltiinkin aika pitkään. Sillä edessä taas bussimatka, tällä kertaa melkein Chilen halki (pituussuunnassa), eli sellaiset kevyet noin 20 tuntia matkustamista edessä!

Santiago + Valparaiso, Chile

Aamulla herättiin aikaisin ja lähdettiin kohti bussiasemaa. Meidän sohvasurffaus host halusi saattaa meidät asemalle, sillä pelkäsi, että vaarallisia ihmisiä olisi liikenteessä vielä siihen aikaan aamusta, ja hän halusi varmistaa meidän pääsevän turvallisesti perille. Asemalle päästiin ja matka Andien yli kohti Chileä voi alkaa.

Maisemat olivat kyllä niin henkeä salpaavat melkein koko matkan. Chilen rajalla nähtiin jopa pari lumihuippua. Chilen rajanylityksessä meni varmaankin päälle tunti. Me Eurooppalaisina ei oltu yhtään ajateltu, että nythän voi olla jotain mitä ei saada viedä rajan yli, joten niimpä ne rajatarkastajat vei meidän edellispäivänä ostamat hedelmät itselleen. Onneksi oltiin syöty puolet edellispäivänä valmistamasta lounaasta; makaroni+nakki sekoitus. Katsottiin kauhulla, että vievätkö he nekin, mutta onneksi saatiin se pitää. (miten makaroni+nakki sekoituksesta voi ihminen tulla niin onnelliseksi? Yli kuitenkin päästiin ja matka voi jatkua vuorelta alaspäin. Laskeuduttiin sieltä kyllä aika vauhdilla, sillä lähdettiin menemään kunnon serpenttiini tietä alas. Vessaan en suosittele juuri siinä vaiheessa menemään, paitsi jos tykkäät haasteistaa niin sitten!

Santiagoon päästiin ja jo hostellille kävellessä jotenkin tykästyin paikkaan todella paljon. Ihmiset oli jollain tavalla erilaisia kuin Argentiinassa, enkä oikein vieläkään tiedä, että miten. Hostellilla vedettiin loput makaroni+nakki sekoituksesta ja päätettiin lähteä vähän kiertelemään keskustaa (ja etsimään lisää hedelmiä). Kiertelymatka kuitenkin jäi lyhyeen, sillä hostellin edessä oli suuri aukio, missä soitti tietokonepelimusiikkia soittava Jazz bändi. He olivat niin hyviä, että päätettiin jäädä hetkeksi niitä kuuntelemaan. Haettiin jätskit, mentiin takaisin kuuntelemaan. Mentiin ostamaan hedelmiä ja mentiin takaisin kuuntelemaan heitä. Kun pimeä oli jo pidemmällä ja ihmisiä rupesi aukiolta kaikkoamaan, päätettiin mennä takaisin hostellille pesemään pyykkiä ja nukkumaan.

Seuraavana päivänä päätettiin lähteä kävelykierrokselle. Veera oli jo katsonut jonkun yhtiön kävelykierroksen valmiiksi, joten tiedettiin mistä se lähtisi. Heitä ei kuitenkaan näkynyt siihen aikaan kun olisi pitänyt. Nähtiin toinen kävelykierros ja hypättiin mukaan. Vähän kesken kaike mutta päästiin kyllä hyvin mukaan asioihin. Oli taas ihan super mielenkiintoista kuunnella Chilen historiasta, en ole ikinä tiennyt, että se on niin rankka. Sotia sotien perään. Yksi asia jäi kuitenkin erittäin vahvana mieleen. Chilen Patagoniassa on asunut heimo tuhansia vuosi, kunnes noin sata vuotta sitten Chilen valtio tajusi kuinka ravinteikasta Patagonian alue on, he päättivät kadottaa heimon. He lupasivat maksaa jokaiselle ihmiselle käteistä, jos he tulevat heimolaisen pään kanssa, ja vielä enemmän käteistä, jos he tulevat naisen rinnan kanssa. Viimeiset eloon jääneet heimolaiset vietiin sitten Eurooppaan ihmismuseoihin muiden ihmisten ihmeteltäväksi, sekä lopulta kuolemaan, vieden heimon lopulta sukupuuttoon. Heimosta ei nykypäivänä tiedetä oikein mitään, heimosta on olemassa ehkä kolme valokuvaakin.

Kävelykierroksen päätyttyä lähdettiin kiipeämään yhdelle Santiagon kukkuloista, josta näkisi näköaloja Santiagoon. Ylämäki meni erittäin jyrkkään ylöspäin ja aurinko porotti täydeltä taivaalta. Ylhäällä oli kuitenkin sen arvoiset maisemat, että ei jäätävä ylämäki haitannut.

Hostellille matkatessa pysähdyttiin ostamaan pestopasta tarvikkeet, ja mentiin etsimään lämpimiä vaatteita tulevaa varten. Ollaan siis menossa Uyunin suola-aavikolle, missä voi yöllä mennä paljonkin miinuksen puolelle, joten jos edes lökärit löytyisi matkaan. Ne löytyi onneksi yllättävän helposti ja päästiin hostellille valmistamaan pestopastaa. Pesto kuitenkin osoittautuikin parsa Bruchetaksi. Haju sille oli ihan kamala ja oltiin jo pettyneitä, mutta onneksi maku kuitenkin osoittautui ihan kohtuulliseksi.

Seuraavana aamuna meidän oli suunnitelmissa chekata itsemme ulos ja lähteä Valparaisoon seuraavaksi yöksi. Kuitenkin bussien takia tajuttiin, että on helpompaa ottaa yksi lisä yö Santiagossa ja lähteä Valparaisoon vain päiväksi. Valittiin kuitenkin ehkä huonoin päivä ikinä uuden kaupungin tutkimiseen. Tämä päivä oli Chilessä siis varsinkin turistin näkökulmasta kuoleman päivä, sillä koko Chile oli kuollut. Kyseessä oli siis kansallinen väestönlaskupäivä. (olivat edellisellä kerralla laskenut väärin, joten heidän piti tehdä se nyt uudestaa.) Tämä siis oikeasti tarkoitti sitä, että missään ei näy ihmisiä. Kun päästiin Valparaisoon tuntui se hieman kummituskaupungilta. Missattiin kävelykierros 15 minuutilla, joten päätettiin sitten itse lähteä tutkimaan paikkoja. Ei oikein mitään tiedetty Valparaisosta muuta kuin, että talot siellä ovat värikkäitä. Ja, että ne maalattiin eri väreillä sen takia, koska ne olivat niin ränsistyneitä, joten niillä yritettiin peittää se. Läheltä talot oikeasti näytti siltä, että ne romahtavat ihan juuri, mutta kaukaa ne oli tietenkin kauniita.

Aluksi oltiin Valparaisossa ihan eksysissä, taidettiin kävellä vähän väärille seuduille, sillä pari autoa pysähtyi ja sanoi, että tämä alue on vaarallista. Vähän turvaton fiilis siinä tuli, koska näki ihan harvan ristinsielun ja sitten yht äkkiä näki enemmän ja he eivät näyttäneet niiltä ystävällisimmiltä ihmisiltä. Käännytiin takaisin ja lähdettiin etsimään parempia seutuja. Nähtiin muutama muu turisti, jotka näytti ihan yhtä eksyksissä olevilta, kuin me. Lopulta löydettiin ne turisti alueet. Joka seinää koristi upea graffitti teos, nähtiin värikkäiden talojen maisemaa, sekä löydettiin vihdoin rappuset, jossa luki ``We are not hippies. We are happies``. Yksi iso syy minkä takia seikkailtiin niin paljon sielä ympäriinsä, sillä haluttiin nähdä nuo rappuset. Niiden luona vierähtikin pitkä hetki, siis erittäin pitkä hetki. Siihen liittyykin niin ärsyttävä tarina, joka kuitenkin nyt jo huvittaa hieman. Kun vihdoin ppäästiin lähtemään kohti bussiasemaa, oltiin ihan varmoja että viimeinen bussi Santiagoon on jo mennyt. Päästiin kuitenkin bussiin, Santiagoon ja takaisin hostellille.

Argentiina!

Blogitekstit tulee nytten ihan hirveän paljon jälessä aina, koska mennään täällä Etelä-Amerikassa niin hirmuista vauhtia, että ei ehdi päivitellä tänne nettiin paljoa mitään + nettiä on aika harvoin. 

Meidän ei niin ihana matka-automme sininen swift luovutettiin Wellingtonissa noin kello 9. Sieltä mentiin lentokentälle, missä odotettiin lentoa Aucklandiin noin 2 tunti. Aucklandissa odotettiin lentoamme Buenos Airesiin 7 tuntia. Ja viimein noin kello 8 illalla lähdimme kohti Buenos Airesia 13 tunnin lentomatkalla saapuen Buenos Airesiin samana päivänä noin kello 5. Eli ollaan vieläkin ihan yhtä pihalla siitä kuin silloinkin. 

Kuitenkin Aucklandin lentokentällä tavattiin tuttu. Ruotsalainen poika ketä oltiin noin kuukausi aikaisemmin tavattu Byron Bayn hostellin BBQ:lla. Ja hän oli 3 viikkoa sitten ostanut liput Buenos Airesiin. Ja juuri samalle lennolle kuin me. Hullua! 

Buenos Airesin lentokentällä säädettiin siis kolmistaan pankkiautomaattien kanssa, sillä kukaan ei saanut mistään käteistä. Sitten missattiin yhdessä bussi, ostettiin liput seuraavaan, venattii sitä syöden mäkkärin gourmee ruokaa. Vihdoin päästiin bussiin ja kohti keskustaa. 

Me Veeran kanssa noustiin aikaisemmin bussista ja lähdettiin seikkailemaan hostellille. Sateessa käveltiin hyvin hostellin ohi ja vasta noin kilometrin jälkeen se tajuttiin. Joten eikun kilsa takasin päin. Hostelli vaikutti kivalta, vaikka ei sitä voitu maksaa, sillä ei oltu saatu mistään käteistä. Yritettiin heti mennä nukkumaan, mutta molemmat sai unta ehkä 3 tuntia. 

Aamulla super väsyneinä lähdettiin käymään pankissa, jotta saataisiin rahaa hostelliin ja, että saataisiin ruokaa. Ei saatu käteistä. Lähdettiin etsimään isompaa supermarkettia ja kun se löytyi, sellainen missä käy kortti, kerättiin kaksi korillista ruokaa ja kassalla, kun joka ikinen tuote oli piipattu meille kerrottiin, että tarvittaisiin passi kortin käyttämistä varten.... Yritettiin selvittää, missä olisi toinen ATM, ja lähdettiin sormet ristissä tarpomaan sinne. Vihdoin saatiin käteistä! Joten takaisin kaupalle, he olivat ystävällisesti pitäneet ne sivussa, ja sitten hostellille, jotta sekin saataisiin maksettua. Pestiin pyykkiä ja päätettiin ottaa pienet torkut, jotka venyi kahden tunnin torkuiksi, joiden jälkeen oltiin vielä enemmän väsyneitä.... Yritettiin ja päästiin kuitenkin lähtemään kiertelemään vähän nähtävyyksiä. Päästiin presidentin talolle saakka ja alkoi sataa aivan kaatamalla. Lähdettiin rankkasateessa märkinä hostellille tekemään ruokaa ja sen jälkeen pehkuihin. Ei sitä unta vieläkään tullut. 

Aamulla herättiin entistä väsyneempinä. Aamupalan jälkeen lähdettiin bussi asemalle hommaamaan bussi lippu Mendozaan. Veeran vähäisellä espanjan taidolla ja sanakirjan avulla saatiin oikeat liput kouraan ja lähdettiin keskustaan. Syötiin lounas ja lähdettiin kohti ilmaista kävelykierrosta, missä treffattiin myös ruotsaisen kaverimme kanssa. Tämä kävelykierros oli ihan super mielenkiintoinen, sillä ei oikeasti tiedetty Buenos Airesista mitään, saatikka Argentiinasta. Eniten jäi mieleen se, että kun kävelet Buenos Airesin kaduilla arkkitehtuuri on suoraan kuin Pariisista tai Wienistä hienoine koristeellisine parvekkeineen ja meille kerrottiin, että kun Argentiina itsenäistyi rupesivat he ihailemaan Pariisilaista arkkitehtuuria, joten he laittoivat kaikki vanhat rakennukset maantasalle ja toivat Ranskasta uusia ideoita mukanaan. Ainut espanjalais tyyppinen rakennus on keskustassa vain pienen pieni vanha kaupungintalo. Joka ei kylläkään ole edes toiminnassa enää. 

Kävelykierroksen jälkeen lähettiin kolmistaan nälkäisinä kohti Corrientes katua, missä kuulemma valmistetaan maailman parasta pitsaa. Oltiin niin nälkäisiä, että tilattiin kaikki isot pitsat ja tarjoilijat ihmettelivät sitä paljon. Oltiin odottamassa jotain erittäin maata mullistavaa pitsaa, mutta aika iso pettymys se oli. Ei kyllä päässyt edes top 10 pitsoihin. Joten Kotipizza fanit. Te voitatti Argentiinalaisen pitsan 100-0.

Istuttiin pitseriassa monta tuntia höpötellen niitä näitä englanniksi, ruotsiksi, suomeksi ja espanjaksi. Kaikilla meni kieli niin pahasti solmuun, että päätettiin lähteä unten maille. Pelättiin Etelä-Amerikassa olevan kaikkialla erittäin vaarallista, mutta ei kyllä yhtään jännää kävellä kaduilla vaikka on pimeää. Eli pystyy ottaa ihan rennosti. Mentiin Veeran kanssa heti nukkumaan, ja ei, ei vieläkään kunnollisia unia. 

Oikealla puolella espanjalais tyylinen talo ja vasemmalla uudempaa pariisilaista arkkitehtuuria...

Aamulla lähdettiin aikaisin kohti La Boca nimistä aluetta, se on yksi Buenos Airesin vaarallisimmista alueista ja sinne ei saa kävellä, joten otettiin bussi. La Bocan keskellä on siis turisti alue, sillä se on alue, mistä tango sai alkunsa. Talot olivat siellä myös alkuperäisiä niitä värikkäitä, mitä ajateltiin Buenos Airesin pelkästään olevan. Oltiin aluksi ihan innoissamme siitä, mutta sitten huomattiin kuinka turisti mesta tästäkin on tehty. Kaupustelijoita sielä sun täällä ja ymmärrettävästi poliisit rajaavat aluetta. Päätettiin lähteä takaisin keskustaan, sillä tilanne vaati kahvia. Kahvilla huomattiin, että nyt tulee kiire, joten juostiin Buenos Airesin läpi mille muullekaan kuin tango tunnille!

Meillä oli ihan huippu hauskaa sielä, meidän opettaja oli ihan huippu ja saksalainen perhe, joka oli samalla tunnilla oli mukava. Opittiin paljon lyhyessä ajassa ja pidettiin hauskaa. Takaisin hostellille kävellessä otettiin parit tango askeleet matkalla. Hostellilla tehtiin ruokaa pakattiin rinkat ja lähdettiin etsimään baaria, missä näkisi tangoa livenä. Sellaiset aukeavat vasta kello 11 ja meidän mielestämme se oli ihan liian myöhään. 

Seuraavana aamuna oli siis check-out. Jätettiin rinkat kuitenkin hostellille ja lähdettiin kohti Recoleta hautausmaata. En oikein tiedä miten ilmaista se, koska eihän hautausmaata voi kutsua hienoksi. Ehkä parempi sana sille on ylväs, isoine hautoineen. Sinne on siis haudattu maan presidenttejä sekä muita vaikuttavia henkilöitä. 

Sieltä jatkettiin el ateneo kirjakauppaan, joka oli kyllä erittäin vaikuttava, sillä se oli vanha teatteri, joka on muunnettu kirjakaupaksi. 

Lähdettiin takaisin hostellille syömään sekä vaihtamaan vaatteet. Oli aika jättää Buenos Airesille heipat ja kääntää bussin nokka kohti Mendozaa. Edessä oli siis 17 tunnin bussi matka Argentiinan halki, mutta se meni kyllä erittäin nopeasti, sillä penkit oli paljon mukavampia ja tilavimpia kuin aussien bussit ja saatiin jopa välipala sekä suuren suuri illallinen. 

Aamulla herättiin siis Mendozasta. Oltiin otettu yksi päivä Buenos Airesista pois, sillä oli pääsiäinen, ja sen huomasi Mendozassa. Kaikki oli aika kuollutta, vain pari ihmistä näkyi liikkuvan kadulla. Hostellille selvittiin ja kun hetken odottelun jälkeen saatiin vietyä rinkat huoneeseen lähdettiin takaisin bussiasemalle ostamaan bussiliput. Liput joutui maksamaan käteisellä ja meillä ei tietenkään ollut tarpeeksi, joten jouduttiin lähtemään keskustaan etsimään automaattia (aseman automaatit oli loppu rahasta pääsiäisen takia). Keskustassa käytiin turisti infossa kyselemässä seuraavalle päivälle jotain maksullista kierrosta. Itse halusin ratsastusta ja Veera vaeltamaan. Ei oikein saatu apua, mutta löydettiin turistikierros info, mistä ei myöskään hirveästi saatu infoa... Lähdettiin kuitenkin lunastamaan bussiliput asemalta, ja tultiin takaisin keskustaan. Koska kun Argentiinassa ollaan pitäähän sitä syödä pihvi. Pääkadulla ehkä hieman arvallakin valittiin ravintola ja voi kun odotin hyvää viiniä ja pihviä. Ainut mitä hyvää sain oli se viini, sillä pihvi oli erittäin mitään sanomaton. Mutta jälkkäri jätski paransi senkin. 

Seuraavana päivänä chekattiin itsemme ulos ja siis ei me mitään kierroksia ostettu. Liian kalliita tai ei kuulostanut hyvältä. Joten päätettiin lähteä läheiseen puistoon kiertelemään. Sielä ei pitkään viihdytty vaan mentiin kahvilaan vähän suunnittelemaan tulevaa reittiä Etelä-Amerikassa. Kunnes oli aika mennä hostellille hakemaan tavarat ja meidän sohvasurffaus hostia tapaamaan. 

Hostellit oli Mendozassa täynnä, joten haettiin taas sohvasurffaus hosti meille ja hyvä sellainen saatiinkiin. Meitä oli yhteensä 8 hostattavaa sielä ja kun illalla istuttiin porukalla olohuoneessa juteltiin niitä näitä reissaamisesta ja maailman menoista. Meitä oli niin moneen eri suuntaan reissaajia sielä. Meitä oli minä ja Veera; matkustamossa maailman ympäri. 

Meidän host; paikallinen journalisti, joka ei itse paljon reissaa, mutta rakastaa hostata ihmisiä ja kuulla heidän tarinoitaan. 

Ranskalaiset kaverukset; matkustavat monta kuukautta Etelä-Amerikassa ruoan perässä, tutustuen eri maiden ruokakulttuureihin haaveena perustaa joku päivä ravintola Pariisiin. (Kerrottiin heille karjalanpiirakoista, joten joku päivä voitte ehkä saada niitä Pariisissa). 

Puolalaiset kaverukset; reissaamassa monta kuukautta koulun välissä ympäri Etelä-Amerikan. 

18 vuotias skotti poika; pitää välivuotta lukion ja yliopiston välillä ja päätti lähteä yksin pyöräilemään Etelä-Amerikan eteläisimmästä osasta Patagoniasta kuudessa kuukaudessa Limaan. En voi vieläkään muuta tehdä kuin nostaa hattua ja antaa suuret aplodit hänelle!

Ja Buenos Airesista kotoisin oleva poika; kukaan ei oikein hänestä tiennyt muuta kuin, että hän on selvinnyt Buenos Airesista kahdessa kuukaudessa Mendozaan? 

Ilta oli siis niin täynnä tarinoita ja ajatuksia ja kaikennäköistä että huhhuh! On sohvasurffaus vaan aika mageeta, sillä ei me ikinä oltaisi noin moneen erilaiseen ihmiseen tutustuttu. 

Seuraavana päivänä mun ja Veeran piti lähteä aikaisin aamulla kohti Maipua. Mutta aamulla lyötiin vain herätyskellot kiinni ja jatkettiin unia. Kun vihdoin herättiin mietittiin, että mitäs sitä nyt oikeasti tehtäis. Päätettiin mennä alkuperäisen suunnitelman mukaan ja lähteä kohti Maipua. Maipu on siis Mendozan lähellä oleva "viinikylä". Eli sielä on paljon viinitiloja, minne järjestetään kierroksia tai sinne voi vain mennä. 

Ei oikein tiedetty mitä odottaa, sillä oli pääsiäis sunnuntai. Kun vihdoin saavuttiin Maipuun oli siellä niin kuollutta että! Oltiin niin varmoja, että ei me minnekkään viinitilalle päästä, ne on kaikki kiinni. Väärin luultiin, ensimmäiselle viinitilalle kun päästiin mentiin kyselemään, ja he olivat auki vielä päälle puolituntia! Päästiin ihan yksityiselle kierrokselle ja meidän opas oli ihan huippu! Hän osasi kertoa kaikenlaista viinitilasta. Viinitila ei siis enää ollut toiminnassa, vaan se oli nykyään museo. Se oli ollut kulta-aikoinaan koko Argentiinan suurin viinin tuottaja, ja olihan se ihan valtava, sielä oli yksi 300 000 litran punaviinin säilöntä tynnyri. Ja kolme 275 000 litran valkoviini betoniallasta, ja oisiko ollut 300 n. 30 000 litran punaviini tynnyriä. (Ei kyllä oikeasti olla varmoja noista määristä, mutta ihan hirvittävän paljon viiniä sinne tilalle kyllä mahtui!)

Kierrokseen kuulu myös viininmaistelu ja kyllä me amatöörit aika hyvin hiffattiin se idea. Maistettiin 2 eri valkoviiniä sekä 2 eri punaviiniä. Ne oli kaikki ihan super hyviä vaikka ei punaviinistä niin paljon välitetä Veeran kanssa. 

Sieltä pitikin etsiä bussipysäkki, mistä päästäisiin takaisin Mendozaa. Illalla otettiin aika rennosti ja mentiin Veeran kanssa aikaisin nukkumaan, sillä aamulla oli aikainen herätys kohti Chileä ja Santiagoa Andien yli.