Santiago + Valparaiso, Chile

Aamulla herättiin aikaisin ja lähdettiin kohti bussiasemaa. Meidän sohvasurffaus host halusi saattaa meidät asemalle, sillä pelkäsi, että vaarallisia ihmisiä olisi liikenteessä vielä siihen aikaan aamusta, ja hän halusi varmistaa meidän pääsevän turvallisesti perille. Asemalle päästiin ja matka Andien yli kohti Chileä voi alkaa.

Maisemat olivat kyllä niin henkeä salpaavat melkein koko matkan. Chilen rajalla nähtiin jopa pari lumihuippua. Chilen rajanylityksessä meni varmaankin päälle tunti. Me Eurooppalaisina ei oltu yhtään ajateltu, että nythän voi olla jotain mitä ei saada viedä rajan yli, joten niimpä ne rajatarkastajat vei meidän edellispäivänä ostamat hedelmät itselleen. Onneksi oltiin syöty puolet edellispäivänä valmistamasta lounaasta; makaroni+nakki sekoitus. Katsottiin kauhulla, että vievätkö he nekin, mutta onneksi saatiin se pitää. (miten makaroni+nakki sekoituksesta voi ihminen tulla niin onnelliseksi? Yli kuitenkin päästiin ja matka voi jatkua vuorelta alaspäin. Laskeuduttiin sieltä kyllä aika vauhdilla, sillä lähdettiin menemään kunnon serpenttiini tietä alas. Vessaan en suosittele juuri siinä vaiheessa menemään, paitsi jos tykkäät haasteistaa niin sitten!

Santiagoon päästiin ja jo hostellille kävellessä jotenkin tykästyin paikkaan todella paljon. Ihmiset oli jollain tavalla erilaisia kuin Argentiinassa, enkä oikein vieläkään tiedä, että miten. Hostellilla vedettiin loput makaroni+nakki sekoituksesta ja päätettiin lähteä vähän kiertelemään keskustaa (ja etsimään lisää hedelmiä). Kiertelymatka kuitenkin jäi lyhyeen, sillä hostellin edessä oli suuri aukio, missä soitti tietokonepelimusiikkia soittava Jazz bändi. He olivat niin hyviä, että päätettiin jäädä hetkeksi niitä kuuntelemaan. Haettiin jätskit, mentiin takaisin kuuntelemaan. Mentiin ostamaan hedelmiä ja mentiin takaisin kuuntelemaan heitä. Kun pimeä oli jo pidemmällä ja ihmisiä rupesi aukiolta kaikkoamaan, päätettiin mennä takaisin hostellille pesemään pyykkiä ja nukkumaan.

Seuraavana päivänä päätettiin lähteä kävelykierrokselle. Veera oli jo katsonut jonkun yhtiön kävelykierroksen valmiiksi, joten tiedettiin mistä se lähtisi. Heitä ei kuitenkaan näkynyt siihen aikaan kun olisi pitänyt. Nähtiin toinen kävelykierros ja hypättiin mukaan. Vähän kesken kaike mutta päästiin kyllä hyvin mukaan asioihin. Oli taas ihan super mielenkiintoista kuunnella Chilen historiasta, en ole ikinä tiennyt, että se on niin rankka. Sotia sotien perään. Yksi asia jäi kuitenkin erittäin vahvana mieleen. Chilen Patagoniassa on asunut heimo tuhansia vuosi, kunnes noin sata vuotta sitten Chilen valtio tajusi kuinka ravinteikasta Patagonian alue on, he päättivät kadottaa heimon. He lupasivat maksaa jokaiselle ihmiselle käteistä, jos he tulevat heimolaisen pään kanssa, ja vielä enemmän käteistä, jos he tulevat naisen rinnan kanssa. Viimeiset eloon jääneet heimolaiset vietiin sitten Eurooppaan ihmismuseoihin muiden ihmisten ihmeteltäväksi, sekä lopulta kuolemaan, vieden heimon lopulta sukupuuttoon. Heimosta ei nykypäivänä tiedetä oikein mitään, heimosta on olemassa ehkä kolme valokuvaakin.

Kävelykierroksen päätyttyä lähdettiin kiipeämään yhdelle Santiagon kukkuloista, josta näkisi näköaloja Santiagoon. Ylämäki meni erittäin jyrkkään ylöspäin ja aurinko porotti täydeltä taivaalta. Ylhäällä oli kuitenkin sen arvoiset maisemat, että ei jäätävä ylämäki haitannut.

Hostellille matkatessa pysähdyttiin ostamaan pestopasta tarvikkeet, ja mentiin etsimään lämpimiä vaatteita tulevaa varten. Ollaan siis menossa Uyunin suola-aavikolle, missä voi yöllä mennä paljonkin miinuksen puolelle, joten jos edes lökärit löytyisi matkaan. Ne löytyi onneksi yllättävän helposti ja päästiin hostellille valmistamaan pestopastaa. Pesto kuitenkin osoittautuikin parsa Bruchetaksi. Haju sille oli ihan kamala ja oltiin jo pettyneitä, mutta onneksi maku kuitenkin osoittautui ihan kohtuulliseksi.

Seuraavana aamuna meidän oli suunnitelmissa chekata itsemme ulos ja lähteä Valparaisoon seuraavaksi yöksi. Kuitenkin bussien takia tajuttiin, että on helpompaa ottaa yksi lisä yö Santiagossa ja lähteä Valparaisoon vain päiväksi. Valittiin kuitenkin ehkä huonoin päivä ikinä uuden kaupungin tutkimiseen. Tämä päivä oli Chilessä siis varsinkin turistin näkökulmasta kuoleman päivä, sillä koko Chile oli kuollut. Kyseessä oli siis kansallinen väestönlaskupäivä. (olivat edellisellä kerralla laskenut väärin, joten heidän piti tehdä se nyt uudestaa.) Tämä siis oikeasti tarkoitti sitä, että missään ei näy ihmisiä. Kun päästiin Valparaisoon tuntui se hieman kummituskaupungilta. Missattiin kävelykierros 15 minuutilla, joten päätettiin sitten itse lähteä tutkimaan paikkoja. Ei oikein mitään tiedetty Valparaisosta muuta kuin, että talot siellä ovat värikkäitä. Ja, että ne maalattiin eri väreillä sen takia, koska ne olivat niin ränsistyneitä, joten niillä yritettiin peittää se. Läheltä talot oikeasti näytti siltä, että ne romahtavat ihan juuri, mutta kaukaa ne oli tietenkin kauniita.

Aluksi oltiin Valparaisossa ihan eksysissä, taidettiin kävellä vähän väärille seuduille, sillä pari autoa pysähtyi ja sanoi, että tämä alue on vaarallista. Vähän turvaton fiilis siinä tuli, koska näki ihan harvan ristinsielun ja sitten yht äkkiä näki enemmän ja he eivät näyttäneet niiltä ystävällisimmiltä ihmisiltä. Käännytiin takaisin ja lähdettiin etsimään parempia seutuja. Nähtiin muutama muu turisti, jotka näytti ihan yhtä eksyksissä olevilta, kuin me. Lopulta löydettiin ne turisti alueet. Joka seinää koristi upea graffitti teos, nähtiin värikkäiden talojen maisemaa, sekä löydettiin vihdoin rappuset, jossa luki ``We are not hippies. We are happies``. Yksi iso syy minkä takia seikkailtiin niin paljon sielä ympäriinsä, sillä haluttiin nähdä nuo rappuset. Niiden luona vierähtikin pitkä hetki, siis erittäin pitkä hetki. Siihen liittyykin niin ärsyttävä tarina, joka kuitenkin nyt jo huvittaa hieman. Kun vihdoin ppäästiin lähtemään kohti bussiasemaa, oltiin ihan varmoja että viimeinen bussi Santiagoon on jo mennyt. Päästiin kuitenkin bussiin, Santiagoon ja takaisin hostellille.