La Paz & Copacabana, Bolivia

Uyuniin oli tarkoitus jäädä yöksi, mutta muut meidän reissu porukasta lähti jo La Paziin ja samalla kuultiin, että sinne lähtee vain yöbusseja. Päätettiin siis lähteä heidän mukanaan La Paziin jo samana iltana, sillä itse Uyunin kylässä ei ole yhtään mitään tekemistä varsinkaan kahdeksi päiväksi. Eikun hostelli perumaan ja bussi liput ostamaan.

La Paziin saavuttiin kello 4.30 aamulla. Onneksi me Veeran kanssa päästiin jo kirjautumaan sisään hostelliin, vaikka ei ensin meinattu uskoa korviamme. Oltiin siis varattu ihan hostelli, mutta Boliviassa hostellitkin on vähän niinkuin hotelleja. Yksityinen huone kylppäreineen! Mitä luksusta! Päätettiin jatkaa vielä unia, jotta jaksettaisiin päivällä jotain myös tehdä.

Herättyämme syötiin aamupala ja mietittiin, että mitä sitä tekisi. Päätettiin lähteä ilmaiselle kävelykierrokselle, ensin koukaten noitamarkkinoiden ja yhden toisen markkinan kautta. La Paz sijaitsee vielä 4 km korkeudella, joten kaupungin ylä- alamäkiset tiet otti tosissaan voimille. Ennen kävelykierrosta päätettiin hylätä tonnikalapurkki, ja ostaa bolivialaista katuruokaa lounaaksi. Oli yli puolet halvempaa kuin tonnikala ja niiiiin paljon parempaa! Juuri ennen kävelykierrosta meidät myös yllätti ukkosmyrsy, joten katoksessa venailtiin sen loppumista. Vihdoin päästiin kävelykierrokselle. Kuitenkin jo alkuvaiheessa mulle tuli taas vähän heikko olo korkeuden takia, ja meille kerrottiin, ettei ilmainen kävelykierros olisikaan ilmainen. Yritin pysyä ryhmän tahdissa, mutta toisessa pisteessä Veeran kanssa luovutettiin, sillä a) mulla ei ois ollut hauskaa ja b) ei todellakaan haluta maksaa ILMAISESTA kävelykierroksesta. Suunnattiin takaisin hostellille ja mentiin sänkyyn takaisin köllöttelemään.

Illalla oltiin sovittu muiden Uyuni reissu tyyppien kanssa, että tavattaisiin kolmen kanadalaisen luona, sillä heillä oli airbnb. Minä ja Veera sekä kolme brittiä suunnattiin heille, ja he olivat kokanneet meille oikein ihanan illallisenkin! Ilta meni tosi mukavasti ja erittäin nopeasti!

Aamulla suunnattiin Veeran kanssa erittäin suurille markkinoille, joka järjestetään vain torstaisin ja sunnuntaisin. Oltiin kuitenkin ehkä vähän liian myöhään paikan päällä, sillä suurin osa kojuista oli jo kiinni. Sen jälkeen suunnattiin taas vain takaisin hostellille köllöttelemään, sekä katsomaan High School Musical 3. Kyllä Uyuni reissu vei vähän voimat ja ei taas ollut ollut pitkään aikaan köllöttely päiviä, joten ei laitettu yhtään pahaksemme, etteikö La Pazia niin paljoa nähty.

La Pazista suunnattiin Lake Titicacan rannalle Copacabanaan. Bussi matka yht äkkiä tyssäsi ja meidät häädettiin ulos bussista. Meinaan tie loppui ja järvi alkoi. Bussi meni omalla lautallaan ja meidän piti maksaa omasta lautasta. Tässä tilanteessa onneksi oli taas turisteja samassa bussissa, jotka ymmärsivät espanjaa, sillä Veeran kanssa oltiin ihan hukassa. Lopulta päästiin Copacabanaan ja hostellille (joka oli taas ihan hotelli, oma huone!). Kuultiin bussissa toiselta turistilta, että Copabanassa olisi joku juhla meneillään, joten päätettiin lähteä kaduille katsomaan mitä siellä tapahtui. Pitkälle ei päästy, kun törmättiin jo paraatiin, jossa oli tanssijoita ja soittajia, sekä Klaara, sillä mut vedettiin ihan yht´äkkiä sinne mukaan. Kun paraati oli mennyt ohi lähdettiin erittäin nälkäisinä etsimään ruokaa. Kun oltiin niin rakastuttu katuruokaan otettiin ensimmäisestä kojusta ruokaa. Mikä oli virhe.... Lähdettiin rannan kautta hotellille taas rentoutumaan. Ja sitten se alkoi. Meinaan ruokamyrkytys. Veera sai sen ensimmäisenä, ja itse jouduin sen kouriin yöllä.

Aamulla Veeralla ei ollut mikään hyvä olo ja itse tsemppasin itseni lähtemään edellispäivänä suunnitellulle reissulle Isla del Sol saarelle. Selvisin ilman Veeran apua ostamaan venelipun ja itse saarellekkin. Kun pääsin itse saarelle järkytyin hieman, sillä edessäni oli vain jyrkät rappuset, jotka pitäisi selvitä ylös. Saarella on siis paljon inkojen rakentamien rakennusten raunioita, mutta itse en halunnut seurata turisti massaa joten lähdin vain seikkailemaan omia reittejä. Mihinkään raunioihin en hirveästi törmännyt, mutta maisemat olivat sitäkin paremmat. Saarella ei ole autoja, olin kaukana muista turisteista, joten vain saaren huipulla istuminen kaikessa rauhassa oli erittäin nautinnollista.

Lopulta selvisin takaisin Copacabanaan ja hostellille. Missä Veera ei voinut vieläkään mitenkään hyvin ja itsekkin jouduin ravaamaan vessassa koko päivän vähän liian usein. Päätettin Veeran kanssa varata yksi yö lisää hostelliin ja sitten vasta jatkaa matkaa.

Seuraava päivä meni siis kummaltakin vain sängyssä makaamisessa, vessassa käynnissä sekä käytiin ostamassa bussiliput Punoon.

Video pläjjäys!

Tässä viimeisimmät videot jotka vihdoin sain ladattua nettiinkin ;)

Atacamasta Uyuniin!

Bussit San Pedro de Atacamaan on ollut ehkä vaikeimmat tähän mennessä. La Serenasta ei mennyt yö busseja, joten jouduttiin koukkaamaan Calaman kautta. Calamaan saavuttiin aivan eri bussi asemalle mitä luultiin. Bussi kuski kuitenkin oli erittäin ystävällinen ja antoi meille private kyydin bussilla jollekin asemalle, mistä kuulemma lähtee bussi Atacamaan. Niin ei kuitenkaan ollut vaan meidät neuvottiin sieltä muualle. Sitten mentiin toiseen paikkaan kyselemään, josko sieltä pääsisi, mutta ei, meidät ohjattiin samaan paikkaan kuin se ystävällinen bussi kuskikin oli meidät ohjannut. Lähdettiin haahuilemaan ympäri Calamaa erittäin nälkäisinä ja yöbussin jälkeisessä tokkurassa. Vihdoin löydettiin bussi Atacamaan ja päästiin matkaan.

Atacama on ihan super upea paikka. Se on aavikko 2500 metrin korkeudessa, me voitiin kävellä shortseilla ja T-paidalla ja katsoa vieressä olevia vuoria lumihuippuineen. Atacamassa meidän tehtävä oli löytää hyvä yhtiö, kuka järjestää reissuja Uyunin suola-aavikolle Boliviaan. Se kävi helposti, sillä meidän hostelli teki yhteistyötä erittäin hyvältä kuulostavan yhtiön kanssa. Sovittiin hostellilla, että varattaisiin se seuraavaksi päiväksi, ja lähdettiin keskustaan nostamaan rahaa, ostamaan evästä sekä vaihtamaan Pesoja Boliviaanoiksi. Veera sai kaiken hoidettua, mutta mulla se tyssäsi siihen rahan nostoon. Automaatti päätti nielaista korttini. Meidät neuvottiin tulemaan seuraavana päivänä odottamaan raha-autoa, jotta ne avaavat automaatin ja saisin korttini takaisin. Mentiin hostellille ja onneksi saatiin vielä reissu Uyunille siirettyä seuraavaan päivään. Kun ruvettiin tekemään ruokaa sain ihan järkyttävän pään säryn ja muutenkin tuli erittäin outo olo. Vuoristotaudin oireet iski ja ruokakin jäi sen takia välistä.

Seuraavana aamuna lähdettiin automaatin eteen kaakaolle odottelemaan raha-autoa. Vaihdettiin paikkaa moneen otteeseen, kunnes viiden tunnin odottamisen jälkeen meille osattiin kertoa, että raha-auto tulee seuraavan kerran vasta kahden päivän päästä.... Eikun siis sulkemaan kortti jo toiseen otteeseen tällä reissulla. Ehtihän tuo olla mulla kaksi ja puoli viikkoa tuo kortti. Veera onneksi sai nostettua mulle rahaa ja pystyttiin maksamaan reissu Uyunille. 

Illalla juotiin vielä viimeiset lasilliset Chileläistä viiniä Chilessä, joka kyllä on erittäin hyvää!

Aamulla oli erittäin aikainen herätys ja mentiin hostellin eteen odottamaan bussia, joka ottaa meidät kyytiin. Oltiin kumpikin ihan fiiliksissä, sillä ei tiedetty yhtään mitä tuleman pitää tällä reissulla! Otettiin parista muustakin hostellista ihmisiä kyytiin ja suunnattiin Chilen rajalle saamaan leimat taas passiin. Sitten ajettiin noin puolisen tuntia Bolivian rajalle, missä saatiin leimat taas passiin. Sitten taas ajettiin hetki eteenpäin ja pysähdyttiin aamupalalle. Kun oltiin saatu masut täyteen erittäin hyvästä ja isosta aamupalasta purettiin rinkat bussista ja meidät jaettiin kahteen ryhmään. Heitettiin rinkat auton katolle ja lähdettiin matkaan. Meidän kuskin nimi oli Geovanny ja hän onneksi puhui hieman englantia. Meidän autossa oli myös kolmen britti kaveruksen porukka, sekä brasilialainen tyttö. Oli aika lähteä kohti Bolivian erämaata!

Mulla ei oikeasti riitä sanat kertomaan kuinka upeaa joka ikinen sekunti oli! Ensimmäisenä päivänä pysähdeltiin noin 20min-1h välein ja joka ikinen paikka oli kuin olisi eri planeetalla. Mentiin lumihuippuisten vuorten ja aavikon välissä, pysähdyttiin upeiden järvien rannalla, käytiin 5000 metrissä, uitiin kuumissa lähteissä 4000 metrin korkeudessa, käytiin pinkin järven rannalla, missä eli flamingoja sekä volkaanisella alueella. Autossa laulettiin melkein joka laulun mukana, jauhettiin koka lehtiä yrittäen lieventää tulossa olevia vuoristotaudin oireita, bongailtiin vikunioita ja ihailtiin ohi vilahtelevia maisemia.

Viimeisessä paikassa sain elämäni pahimman pään säryn ja pahan olon. Onneksi oltiin melkein jo hostellilla, joten hetki kärvistelyä autossa kunnes pääsin hostellin sänkyyn makaamaan. Sielä kivussa vääntelehtiessä menikin loppu ilta. Iski siis taas se vuoristotauti, tällä kertaa vain yli tuplasti pahempana kuin Atacamassa. Onneksi meidän porukka oli niin ihana ja avulias ja auttoivat parhaansa mukaan. Sain yhdeltä vuoristotauti lääkkeitäkin.

Seuraavana aamuna itse olin jo ihan kuosissa, mutta toinen meidän porukasta sai oireita. Lähdettiin kuitenkin matkaan ja toiseen päivään samat sanat kuin edelliseen. Sanat ei vain riitä kertomaan mitään! Käytiin kiipeilemässä jäätävillä kivenlohkareilla, järvellä (missä oli taas flamingoja!!!!), kameli kivellä, kiemurreltiin jäätävän kivirykelmän läpi ja löydettiin keijukaismaailma, bongailtiin laamoja, käytiin jäätävän kokoisella kanjonilla, meillä hajosi rengas keskellä aavikkoa, päästiin maistamaan kokaolutta ja lopulta päädyttiin suolahotelliin. 

Kolmantena päivänä herättiin erittäin aikaisin, ja lähdettiin Salar de Uyunille katsomaan auringon nousu. Ehkä yksi maailman hienoimmista auringonnousuista ikinä! Sieltä lähdettiin suola-aavikon keskellä olevalle saarelle. Joka on ehkä maailman kummallisin saari. Ensinnäkin sitä ympäröi suola kaikkialta, sitten saari on täynnä kaktuksia ja kymmeniä tuhansia vuosia sitten kuolleiden korallien jäämiä. Saatiin sielä aamupala myös ja lähdettiin keskelle suola-aavikkoa ottamaan perinteisiä turisti kuvia. Meillä oli ihan huippu hauskaa niitä ottaessa. Lähdettiin sitten kohti seuraava kohdetta, kunnes auton moottori hajosi keskelle suola-aavikkoa. Saatiin ehkä maailman paras lounas; popitettiin autosta musiikkia ja istuttiin maassa nauttien viimeistä erittäin hyvää ateriaa. Saatiin apua ja auto kuntoon ja matka pystyi jatkumaan kohti suolamuseota ja junien hautausmaata, kunnes oli aika saapua Uyuniin ja lopettaa meidän ihana reissumme.

Nämä kolme päivää ja kaksi yötä oli yksiä elämäni hienoimmista, saatiin loistavaa ruokaa, nähtiin mahtavia maisemia ja en voi vieläkään kuvitella, että minä olen ollut tuola! Kaikki tuo oli niin vuoristotautien arvoista ja niin, ei vain sanat oikeasti riitä kertomaan mitään. Kuvatkaan ei anna oikeutta niille maisemille mitä nähtiin. Mutta erittäin suuri reissun kohokohta tämä reissu!!!