Bussit San Pedro de Atacamaan on ollut ehkä vaikeimmat tähän mennessä. La Serenasta ei mennyt yö busseja, joten jouduttiin koukkaamaan Calaman kautta. Calamaan saavuttiin aivan eri bussi asemalle mitä luultiin. Bussi kuski kuitenkin oli erittäin ystävällinen ja antoi meille private kyydin bussilla jollekin asemalle, mistä kuulemma lähtee bussi Atacamaan. Niin ei kuitenkaan ollut vaan meidät neuvottiin sieltä muualle. Sitten mentiin toiseen paikkaan kyselemään, josko sieltä pääsisi, mutta ei, meidät ohjattiin samaan paikkaan kuin se ystävällinen bussi kuskikin oli meidät ohjannut. Lähdettiin haahuilemaan ympäri Calamaa erittäin nälkäisinä ja yöbussin jälkeisessä tokkurassa. Vihdoin löydettiin bussi Atacamaan ja päästiin matkaan.
Atacama on ihan super upea paikka. Se on aavikko 2500 metrin korkeudessa, me voitiin kävellä shortseilla ja T-paidalla ja katsoa vieressä olevia vuoria lumihuippuineen. Atacamassa meidän tehtävä oli löytää hyvä yhtiö, kuka järjestää reissuja Uyunin suola-aavikolle Boliviaan. Se kävi helposti, sillä meidän hostelli teki yhteistyötä erittäin hyvältä kuulostavan yhtiön kanssa. Sovittiin hostellilla, että varattaisiin se seuraavaksi päiväksi, ja lähdettiin keskustaan nostamaan rahaa, ostamaan evästä sekä vaihtamaan Pesoja Boliviaanoiksi. Veera sai kaiken hoidettua, mutta mulla se tyssäsi siihen rahan nostoon. Automaatti päätti nielaista korttini. Meidät neuvottiin tulemaan seuraavana päivänä odottamaan raha-autoa, jotta ne avaavat automaatin ja saisin korttini takaisin. Mentiin hostellille ja onneksi saatiin vielä reissu Uyunille siirettyä seuraavaan päivään. Kun ruvettiin tekemään ruokaa sain ihan järkyttävän pään säryn ja muutenkin tuli erittäin outo olo. Vuoristotaudin oireet iski ja ruokakin jäi sen takia välistä.
Seuraavana aamuna lähdettiin automaatin eteen kaakaolle odottelemaan raha-autoa. Vaihdettiin paikkaa moneen otteeseen, kunnes viiden tunnin odottamisen jälkeen meille osattiin kertoa, että raha-auto tulee seuraavan kerran vasta kahden päivän päästä.... Eikun siis sulkemaan kortti jo toiseen otteeseen tällä reissulla. Ehtihän tuo olla mulla kaksi ja puoli viikkoa tuo kortti. Veera onneksi sai nostettua mulle rahaa ja pystyttiin maksamaan reissu Uyunille.
Illalla juotiin vielä viimeiset lasilliset Chileläistä viiniä Chilessä, joka kyllä on erittäin hyvää!
Aamulla oli erittäin aikainen herätys ja mentiin hostellin eteen odottamaan bussia, joka ottaa meidät kyytiin. Oltiin kumpikin ihan fiiliksissä, sillä ei tiedetty yhtään mitä tuleman pitää tällä reissulla! Otettiin parista muustakin hostellista ihmisiä kyytiin ja suunnattiin Chilen rajalle saamaan leimat taas passiin. Sitten ajettiin noin puolisen tuntia Bolivian rajalle, missä saatiin leimat taas passiin. Sitten taas ajettiin hetki eteenpäin ja pysähdyttiin aamupalalle. Kun oltiin saatu masut täyteen erittäin hyvästä ja isosta aamupalasta purettiin rinkat bussista ja meidät jaettiin kahteen ryhmään. Heitettiin rinkat auton katolle ja lähdettiin matkaan. Meidän kuskin nimi oli Geovanny ja hän onneksi puhui hieman englantia. Meidän autossa oli myös kolmen britti kaveruksen porukka, sekä brasilialainen tyttö. Oli aika lähteä kohti Bolivian erämaata!
Mulla ei oikeasti riitä sanat kertomaan kuinka upeaa joka ikinen sekunti oli! Ensimmäisenä päivänä pysähdeltiin noin 20min-1h välein ja joka ikinen paikka oli kuin olisi eri planeetalla. Mentiin lumihuippuisten vuorten ja aavikon välissä, pysähdyttiin upeiden järvien rannalla, käytiin 5000 metrissä, uitiin kuumissa lähteissä 4000 metrin korkeudessa, käytiin pinkin järven rannalla, missä eli flamingoja sekä volkaanisella alueella. Autossa laulettiin melkein joka laulun mukana, jauhettiin koka lehtiä yrittäen lieventää tulossa olevia vuoristotaudin oireita, bongailtiin vikunioita ja ihailtiin ohi vilahtelevia maisemia.
Viimeisessä paikassa sain elämäni pahimman pään säryn ja pahan olon. Onneksi oltiin melkein jo hostellilla, joten hetki kärvistelyä autossa kunnes pääsin hostellin sänkyyn makaamaan. Sielä kivussa vääntelehtiessä menikin loppu ilta. Iski siis taas se vuoristotauti, tällä kertaa vain yli tuplasti pahempana kuin Atacamassa. Onneksi meidän porukka oli niin ihana ja avulias ja auttoivat parhaansa mukaan. Sain yhdeltä vuoristotauti lääkkeitäkin.
Seuraavana aamuna itse olin jo ihan kuosissa, mutta toinen meidän porukasta sai oireita. Lähdettiin kuitenkin matkaan ja toiseen päivään samat sanat kuin edelliseen. Sanat ei vain riitä kertomaan mitään! Käytiin kiipeilemässä jäätävillä kivenlohkareilla, järvellä (missä oli taas flamingoja!!!!), kameli kivellä, kiemurreltiin jäätävän kivirykelmän läpi ja löydettiin keijukaismaailma, bongailtiin laamoja, käytiin jäätävän kokoisella kanjonilla, meillä hajosi rengas keskellä aavikkoa, päästiin maistamaan kokaolutta ja lopulta päädyttiin suolahotelliin.
Kolmantena päivänä herättiin erittäin aikaisin, ja lähdettiin Salar de Uyunille katsomaan auringon nousu. Ehkä yksi maailman hienoimmista auringonnousuista ikinä! Sieltä lähdettiin suola-aavikon keskellä olevalle saarelle. Joka on ehkä maailman kummallisin saari. Ensinnäkin sitä ympäröi suola kaikkialta, sitten saari on täynnä kaktuksia ja kymmeniä tuhansia vuosia sitten kuolleiden korallien jäämiä. Saatiin sielä aamupala myös ja lähdettiin keskelle suola-aavikkoa ottamaan perinteisiä turisti kuvia. Meillä oli ihan huippu hauskaa niitä ottaessa. Lähdettiin sitten kohti seuraava kohdetta, kunnes auton moottori hajosi keskelle suola-aavikkoa. Saatiin ehkä maailman paras lounas; popitettiin autosta musiikkia ja istuttiin maassa nauttien viimeistä erittäin hyvää ateriaa. Saatiin apua ja auto kuntoon ja matka pystyi jatkumaan kohti suolamuseota ja junien hautausmaata, kunnes oli aika saapua Uyuniin ja lopettaa meidän ihana reissumme.
Nämä kolme päivää ja kaksi yötä oli yksiä elämäni hienoimmista, saatiin loistavaa ruokaa, nähtiin mahtavia maisemia ja en voi vieläkään kuvitella, että minä olen ollut tuola! Kaikki tuo oli niin vuoristotautien arvoista ja niin, ei vain sanat oikeasti riitä kertomaan mitään. Kuvatkaan ei anna oikeutta niille maisemille mitä nähtiin. Mutta erittäin suuri reissun kohokohta tämä reissu!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti