Puno & Cusco, Peru

Aamulla siis piti jättää Bolivia jo taakse ja suunntata Perun puolelle Lake Titicacaa Punoon. Rajan ylitys oli erittäin omituinen. Mut ja Veera häädettiin Bolivian puolella passi tarkastus jonosta pois jonkun pöydän ääreen, mistä meidät häädettiin takaisin ulos. Onneksi meille kerrottiin, että pitää mennä vain takaisin jonoon ja tällä kertaa itse sain passiin leiman, kun taas Veera hädettiin sen jonkun pöydän ääreen takaisin ja häneltä pyydettiin rahaa. Veera ei ollut ikinä tästä kuullut, mutta onneksi hänen vierellään oleva saksalaistyttö kertoi, että pitää vain kohteliaasti kieltäytyä. Vihdoin Veerakin sai leiman passiin ja voitiin jatkaa Perun puolen passin tarkastukseen, missä ei ilmennyt mitään ongelmia.

Punoon selvittiin ja myös hostelliin. Oltiin päätetty, ettei tänäänkään tehdä vielä mitään fyysisesti raskasta, joten siunattiin tämä päivä virallisten asioiden hoitoon, esim. itse ostin lentoliput Suomeen, ja ei en New Yorkista mistä ne alunperin oli tarkoitus, vaan Torontosta Kanadasta. Joten Suomi 8.6 nähdään taas! Ja Veera osti junalippuja USA:n sisällä. Niin ja katsottiinhan me High School Musical 3 loppuun.

Punossa oltiin vain yksi yö ja aamulla jatkettiin matkaa kohti Cuscoa. Vietettiin koko päivä taas bussissa, mutta ei se oikeastaan edes haittaa, sillä maisemat Perussa on ihan huippu hienoja! Cuscossa kirjauduttiin hostelliin ja, koska luultiin ruokamyrkytyksen olevan ohi, sillä molempien teki mieli vain rasvaisia hampurilaisia ja ranskalaisia, suunnattiin mäkkäriin juhlistamaan sitä! Syötiin itsemme ähkyyn ja sitten suunnattiin takaisin hostellille nukkumaan mahojemme viereen.

Seuraava päivä meillä oli Cusco päivä, eli ajateltiin kiertävämme Cuscoa ymmpäri, mutta jaksettiin kiertää ehkä pari tuntia, kunnes suunnattiin pääaukiolle istumaan ja katselemaan ihmisiä. Nopesti siinä kolme tuntia vierähti kun naureskeltiin, ihailtiin ja hämmennyttiin ohi meneville ihmisille. Lopulta päätettiin jatkaa matkaa ja suunnattiin meidän hostellin viereiselle markkinalle, mistä ostettiin varmaan kaksi kiloa vihanneksia matkaan super halvalla meidän illalliseksi. Nam!

Aamulla herättiin aikaisin syötiin aamupala ja venattiin bussia. Matka kohti Machu Picchua alkakoon! Bussi matka kesti noin 7 tuntia ja todellisuudessaan pelkäät henkesi puolesta ne seitsemän tuntia. Tiet mutkittelevat vuoren rinteillä serpenttiiniteitä ja kuskit ovat hulluja. Lopulta päädyttiin Hidroelectricaan, mistä alkoi meidän 10 km kävely junanraiteita pitkin Aguas Calientesiin. Matka oli upea maisemoiden osalta, kuitenkin piti katsoa jalkoihinsa ettei kompastu. Lopulta päästiin Aguas Calientesiin ja meidät ohjattiin hostellille, missä päästiin käymään suihkussa ja sitten illalliselle. Illallisella kuultiin seuraavan päivän ohjelmasta.

Herätys oli klo 3.36, ja lähdettiin kiipeämään Machu Picchulle. Veeran kanssa päätettiin, ettei me mitään bussia ylös oteta vaan kiivetään 4 km rappusia ylös, vaikka ei vieläkään ihan kunnossa ruokamyrkytyksen osalta oltu. Heti alussa mietti, että miksi valitsin kiipeämisen ennen auringon nousua kun bussilla pääsisi paljon helpommin, ja se ajatus olikin koko matkan päässä. Kuitenkin kun pääsi itse Machu Picchulle niin se kiipeäminen oli niin sen arvoista. Kyllä mun mielestä Machu Picchulle pääsemiseen tarvitsee vähän vaeltaa, eikä vain mennä junalla Aguas Calientesiin ja sieltä bussilla ylös. Meillä myös kävi ihan älytön sattuma meidän kiipeämisellä. Törmättiin Jacobiin, siihen ruotsalaiseen poikaan kuka ensin tavattiin Byron Bayssä Australiassa, sitten hän ilmestyi samalle lennolle Aucklandista Buenos Airesiin ja hengailtiin Buenos Airesissa hänen kanssaan. Ja juuri samana aamuna mietittiin, mitenköhän hänellä menee. Ja sielä hän yht´äkkiä oli, kiipeämässä Machu Picchulle samana päivänä kuin me!

Kun päästiin Machu Picchulle nähtiin aivan upea auringon nousu, taas kerran! Ja kyllä siinä oli hymy herkässä, kun näki sen ´´postikortti´´´kuvan. Oltiin siis varattu tämä reissu hostellin kautta, ja meille luvattiin englannin kielinen tour guide. Kuitenkin hän pälpätti monta minuuttia espanjaa, kunnes hän sanoi kaiken sen parilla sanalla englanniksi. Tunnettiin itsemme Veeran kanssa erittäin ulkopuolisiksi, sillä meidän ryhmästä (n. 20 henkeä) minä ja Veera oltiin ainoat ketkä ei espanjaa puhuneet. Kuitenkin ensin yksi meksikolainen nainen ystävällisesti käänsi kaiken mitä opas sanoi, ja kun he jotenkin eksyivät Machu Picchulla espanjalaiset pojat tulivat meidän virallisiksi tulkeiksi. Arvostus kyllä niin iso heitä kohtaan, että he jaksoivat kääntää jokaisen sanan meille. Machu Picchulla kierreltyä oppaan kanssa meillä oli hetki omaa aikaa ja sitten piti lähteä ensin Machu Pichun vuorelta alas ja sitten se 10 km kävely takaisin Hidroelectricaan, ja sieltä taas erittäin pelottava bussi matka takaisin Cuscoon.

Seuraava päivä Cuscossa meillä oli välipäivä, varattiin seuraavalle päivällä reissu Rainbow mountainsille ja tavattiin Jacobin kanssa. Siinä se koko päivä oikeastaan vierähti, kun vaihdettiin kuulumisia. En vaan vieläkään voi uskoa kuinka pieni maailma on!

Aamulla herätys oli 2.45 aamulla ja ruvettiin venaamaan, että bussi tulee ottamaan meidät taas kyytiin. Kello oli melkein viisi, ja meidän kyyti ei vieläkään ollut tullut. Lopulta hostellilta soitettiin ja kyseltiin mikä on vikana, ja sielä oli tie poikki, eikä kierrosta voinut tehdä sinä päivänä. Päästiin siis takaisin nukkumaan. Ja aamulla tajuttiin herätessä, että nyt voidaan vihdoin katsoa lätkää! Haettiin ruokaa ja herkkuja ja istuttiin hostellin keittiössä katsomassa lätkää. Toisella puolen ovea hostellin yhteisissätiloissa katsottiin futista ja naurettiin toisillemme, kun kannustettiin omia tiimejämme. Illalla taas aikaisin nukkumaan ja toivottin, että seuraavana päivänä päästään reissulle.

Aamulla taas herätys kolmen aikoihin ja aamupala kokateetä ja banaani naamaan. Tällä kertaa bussi tuli myös hakemaan meidät ja päästiin bussiin jatkamaan unia. Pysähdyttiin aamupalalle matkalla ja sitten jatkettiin Rainbow mountainsin juureen. Ajettiin siis noin 4km korkeuteen autolla ja sieltä sai joko päättää kävellä 5,2 km korkeuteen tai vaihtoehtoisesti ottaa hevosen. Meidän piti kävellä noin 500 metriä kohtaan, missä ensimmäiset hevoset oli vuokrattavissa ja, koska oon kärsinyt jo kaksi vuoristotautia kahden viikon sisään ja olin jo ihan loppu 500 metrin jälkeen päätin suosiolla ottaa hevosen. Veera käveli ja tavattiin sitten vuorenhuipulla taas toisemme. Mitä Veerallekin sanoin niin nostan joka ikisen hattuni niille ihmisille, jotka sen kävelyn tekee! Sillä itse jouduin kävelemään pari pätkää matkalla ja loput pari sataa metriä vuoren huipulle ja olin ihan kuollut. Maisemat oli ihan huiput kyllä huipulta katsottuna! Ja päätähtenä oli edessämme oleva sateenkaari vuori. Se löydettiin vasta kolme vuotta sitten, ja turisteille sinne ruvettiin tekemään retkiä vasta vuosi sitten. Ennen sitä se on ollut lumen alla.

Alaspäin tullessa päätin, että kävelen ja otan hevosen vasta jos vuoristotauti iskee. Luulin jo, ettei sitä tällä kertaa tulisi, tai sellainen pieni oli koko ajan. Mutta juuri ennen bussille pääsyä se sieltä taas iski, kolmannen kerran kahden viikon sisään. Joten tajusin, että korkeat paika ei millään tavalla oo se mun paikka, ei 4000 metrin korkeudessa vuorella, eikä 10 metrin korkeudella sillalla.

Takaisin tulo matka bussissa oli vähän epämiellyttävä, mutta onneksi ei vuoristotauti iskenyt niin pahana, kuin esim. Uyuni reissulla ja se myös meni ohi paljon nopeammin, varsinkin kun pääsi hostellille nukkumaan.