Brasilia!

Vihdoin laskeuduttiin Rio de Janeiroon! Meidän erittäin pomppuisa kone laskeutui aamuvarhaisella Rion kentälle. Otettiin Uber alle ja lähdettiin kohti meidän sohvasurffaus hostin asuntoa. Hän ystävällisesti tuli avaamaan meille ovet, ja painuttiin suoraan pehkuihin. 

Kun vihdoin herättiin mentiin esittäytymään ihmisille. Hänen talonsa oli siis täynnä hänen kavereita, sillä he olivat muualta Brasiliaa ja olivat tulleet Rioon häihin. Syötiin yhdessä aamupalaa ja rupateltiin niitä näitä saaden myös vinkkejä mitä tehä Riossa. Lopulta he rupesivat laittautumaan häitä varten ja minä ja Veera alettiin katsomaan lätkää. 

Kun talo oli hiljentynyt ja hääporukka lähtenyt meidän netti päätti lakata toimimasta ja ruvettiin miettimään mitä sitä tekisi. Päätettiin lähteä käymään Lapa nimisellä alueella mitä meidän host kehui, oltiin sielä kuitenkin niin hukassa ja käveltiin vain edes takaisin yrittäen löytää jotain nähtävää ja enemmän ihmisiä. Lähdettiinkin jonkinlaiset mosaiikkirappuset, mistä meillä ei ollut mitään hajua mitä ne oli ja miksi ne oli sellaiset, mutta ihan hienot kyllä. Oltiin jo kuitenkin takaisin asunnolla aikaisin väsyneinä edellisyön lennosta ja suunnattiin aikaisin nukkumaan. 

Aamu meillä taas venyi kun voitiin ottaa ihan rauhassa hääporukan ollessa vielä hääpaikalla. Lähdettiin kuitenkin Copacabanan rannalle, haettiin lounasta ja suunnattiin hiekkarannalle syömään ne. Sää oli pilvinen ja ei niin lämmin, mutta kyllä sen pystyi kuvittelemaan kuinka upea se saattaa olla aurinkoisina lämpiminä päivinä. Käveltiin rantaa pitkin aina Ipaneman rannalle saakka, missä ei niin pitkään oltu, kun suunnattiin jo takaisin asunnolle. Hääporukka oli palannut ja meidän host kysyi, että halutaanko mennä jazz tapahtumaan tänään. Suostuttiin tietenkin ja ruoan jälkeen haettiin hostin tyttöystävä ja mentiin kuuntelemaan jazzia. Pienellä aukiolla ihan älyttömästi ihmisiä ja jazz bändi esiintymässä, ja joka ikinen ilta on jotain samantyylistä! Ja oli sunnuntai ja silti jengiä riitti tungokseen saakka. Ei oltu kuitenkaan hirveän pitkään, sillä hostimme Rolfin piti työskennellä seuraavana päivänä. 

Yöllä heräiltiin kaatosateeseen moneen otteeseen ja aamupalaa syötiin sateen ropistessa ulkona. Mietittiin, että mitä sitä voisi sade päivänä Riossa tehdä, päätettiin kuitenkin suunnata Rion keskustaan lounaalle ja sen jälkeen kahville. Eli ainoastaan nähtiin keskustaa kun etsittiin lounas paikkaa ja kahvilaa, saatiin kuitenkin jotain aikaiseksi ja oli se keskusta ihan mukavan näköinen paikkakin. Kun oltiin kahvilla Rolf hostimme lähetti viestin halutaanko lähtemään kuuntelemaan sambaa tänään. Tietenkin haluttiin ja kun oltiin käyty kotona syömässä lähdettiin tapaamaan Rolf samba paikassa. Oltiin kuitenkin niin ajoissa, että ehdittiin käydä olympia satamassa turisteilemassa ja katsomassa maailman isointa graffitti teosta, oli kyllä ihan älyttömän upea! Sitten olikin samban aika! Ja meno taas yhtä upea ja upeampi kuin edellisenä iltana! Viihdyttiin sielä aika pitkään kuunnellen sambaa ja Rolfin tarinoita karnevaaleista. Sovittiin myös, että vuonna 2020 me tullaan karnevaaleihin, ne kuulostaa joltain niin upealta!!!!

Aamulla vihdoin oli aurinkoinen keli, ja suunnattiin aivan naapurissa olevalle Kristus patsaalle. Yksi "seitsemästä ihmeestä" voi taas chekattiin buget listalta pois. Sen jälkeen mentiin takaisin asunnolle ja yllätykseksemme Rolf ei ollut vielä lähtenyt töihin. Hän oli päättänyt ottaa vapaapäivän, jotta pystyy näyttämään meille paikkoja. Lähdettiin lounaalle syömää. Perinteinen brasilialainen lounas. Sieltä mentiin satamaan, josta otettiin lautta ja suunnattiin Rion ulkopuolelle olevaan kaupungin osaan missä Rolf on kasvanut. Käveltiin hänen äitinsä asunnolle ja otettiin hänen auto allemme ja suunnattiin näköala paikalle, mistä nähtiin upea näköala Riosta ja kun aurinko valahti pilvien taakse. Päätettiin lähteä takaisin päin, ajettiin kaupan kautta takaisin Rolfille, missä minä ja Veera päätettiin tehdä ruoka ja tarkoituksena oli tehdä lettuja jälkiruoaksi, mutta ne epäonnistuivat ja pahasti....

Aamulla herättiin aikaisin ja suunnattiin Veeran kanssa bussiasemalle saatiin bussilippu 5 min ennen kun bussi lähti, kiirehdittiin bussille ja päästiin matkaan. Kohteena oli ensin Angra dos Reis niminen kylä, mistä otettiin lautta ja suunnattiin saarelle nimeltä Ilha Grande. Saaren nimi tarkoittaa suuri saari, ja kun lautalla meni sen vierellä niin tajusi kuinka suuri se on. Saarella ei ole autoja ja sillä on vain yksi "iso" kylä, joka on Uimaharjuakin pienempi paikka, kuitenkin täynnä vain ravintoloita ja majapaikkoja. 

Hostellilla hetki oltua syötiin nuudelit ja lähdettiin kiertelemään kylää. Mentiin istumaan laiturille ja ihasteltiin taas merta ja hiekkarantaa. 

Aamulla lähdettiin seikkailemaan. Oltiin googleteltu mitä kävelyretkiä saarella olisi, sillä se on täynnä sademetsää. Valittiin parhaimman kuuloinen ja lähdettiin vaeltamaan sademetsään. Matka oli melkein pelkästään ylämäkeä ja sademetsän hiostavassa ilmassa oltiin hiestämärkiä heti ensi metreillä. Palkintona kuitenkin häämötti vesiputous, minkä altaassa päästiin uimaan. Vesi oli jäätävän kylmää, mutta ihanan raikastavaa. Sieltä lähdettiin takaisin päin ja poikettiin matkalla yhdistä saaren monista rannoista. Pieni hiekkaranta turkoosine vesineen. Sademetsässä törmättiin oravaan, moniin hienoihin lintuihin sekä pieniin apinoihin! Oli ihan huippu upea retki! 

Kun rannalla oltiin hetki makoiltu päätettiin ottaa taxi vene takaisin kylään, missä meidän hostellikin on. Hostellilla käytiin erittäin tarpeellisessa suihkussa ja laittauduttiin. Oltiin päätetty hemmotella itseämme ja mennä ravintolaan syömään. Minä merenelävän rakastajana halusin edes kerran syödä meriruokaa, ja mikä parempi paikka sille kuin paratiisi saari! Molempien ruoat olivat taivaallisen hyviä, tai ainakin ne siltä maistuivat kaiken nuudelin ja pastan jälkeen. Istuttiin ravintolassa todella pitkään ja päätettiin herkutella myös jälkkärillä. Pitkästä aikaan pääsi sänkyyn masutäynnä hyvää ruokaa!

Seuraava päivä me pyhitettiin rusketuksen takaisin saantiin. Makoiltiin rannalla niin pitkään kun oli pakko päästä varjoon. Käytiin syömässä lounasta ja jätskiannokset ja mentiin takaisin rantaan makoilemaan kunnes oli pakko päästä vessaan ja mentiin takaisin hostellille. Pyhitettiin myös päivä sohvasurffaus hakemusten lähetykseen, sillä New Yorkin halvimmat majoitukset ovatkin jo menneet. 

Illalla palattiin nuudeli ruokaan ja mentiin taas rantaan istumaan ja nauttimaan viimeisistä hetkistä paratiisi saarella. Voi kun voisi olla sielä piiiiiiitkän!

Kun palattiin takaisin meidän sohvasurffaus host Rolfin asunnolle venailtiin vain, että Rolf saapuu kotiin. Kun hän saapui lähdettiin melkein heti yhden hänen kaverinsa kanssa viettämään lauantai iltaa Rioon. Veera valitettavasti jäi kotiin, sillä hänellä ei ollut fiilistä lähteä.

Seuraavana päivänä lähdettiin Rolfin ja hänen kaverin kanssa noin tunnin päässä Riosta olevalle rannalle. Kuitenkin oli erittäin pilvistä, ja nousuvesi oli piilottanut hiekkarannan. Päätettiin lähteä vielä vähän pidemmälle Riosta rannalle, mutta ei sieläkin oli vain pilviä, mutta ranta sentäs löytyi. Haettiin lounasta ja istuttiin höpötellen rannalla. Kuitenkin oli niin pilvistä ja tuulista, että piti lähteä kylmyyden takia takaisin Rioon. Siellä me Veeran kanssa pakattiin epätoivoisina, sillä ei oltaisi millään haluttu lähteä Riosta ja Brasiliasta. Illalla mentiin vielä yhdessä pizzalle viettämään viimeisiä hetkiä yhdessä. Ja vaikka kotiin päästiin, niin silti jäätiin höpöttelemään pitkälle yöhön, kunnes tajuttiin, että meidänhän pitää herätä parin tunnin päästä ja lähteä lentokentälle kohti New Yorkia.

Huacachina & Lima, Peru

Meillä on virallisesti alkanut matkaväsymys! 

Cuscossa chekattiin itsemme ulos hostellista, jossa päädyttiinkin olemaan viikko, vaikka varattiinkin aluksi vain kaksi yötä. Kun kyseltiin hostellin tyypeiltä busseja Icaan, meidät kuuli hollantilainen Julian, jonka kanssa sovittiin jakavamme taksin bussiasemalle ja ostettiin liput. Meillä oli muutama tunti aikaa odotella bussia, joten käveltiin keskustaan ja käytiin syömässä. Tähän saakka pisin bussi matka oli edessä, n. 20 tuntia. Matka matalempiin korkeuksiin voi vihdoin alkaa ja matkalla nähtiin yksi hienoimmista auringonlaskusta ikinä, kun aurinko katosi vuorten väliin. Sitten matka muuttuikin kauhunäytelmäksi, tai ainakin itselleni, 90km/h vuoria ylös alas ei ole mukavin bussi kokemus vaan pelkäät taas henkesi puolesta joka ikisessä kurvissa. 

Icaan kuitenkin päästiin ja se ei ollut meidän päätekohde, jaettiin taas kolmistaan taksi aivan ulkopuolella olevaan Huachachina nimiseen kylään. Se on keskellä aavikkoa olevan lammen ympärille rakennettu mini kylä. Hostelli löydettiin helposti ja saatiin kuulla, ettei päästä kirjautumaan sisään vasta kuin 5 tunnin päästä. Joten oli hyvä aika aloittaa jo loppunut jääkiekko pelin katsominen uudestaan netistä. Pelin katsominen huonon netin takia vei melkein 6 tuntia. Sen aikana käytiin syömässä pitsat odotellen, että peli lataa ja suihkussa. Oli outoa vetäistä suihkun jälkeen taas shortsit ja t-paita päälle, sillä oltiin taas lämmössä. 

Pelin jälkeen lähdettiin kiertämään Huacachinaa, se vei n. 30 minuuttia, jonka aikana etsittiin seuraavalle päivälle buggy tour aavikolle, sekä käveltiin hitaasti lammen ympäri. Eli paikka tosiaan oli pieni. Pettymykseksi (iloksemme) huomattiin, että koko paikassa ei ole kauppaa mistä ostaa ruokatarvikkeita, joten meidän on pakko syödä ravintolassa sielä ollessamme. "Hitsit...."

Tultiin takaisin hostellille ja löhöiltiin sohvilla, kunnes ajateltiin lähteä illalliselle hostellin ravintolaan. Oltiin molemmat kuitenkin niin täysiä päivällä syömästä pitsoistamme, että illallisemme koostui jäätelö annoksista, sekä veeralla sen lisäksi browniesta. Kello oli vaille yhdeksän lauantai iltana ja me painittiin pehkuihin. 

Aamulla heräsin taas vaihteeksi jo ennen seitsemää, sillä ollaan menty nukkumaan viimeiset päivät yhdeksältä. Saatiin munakkaat hostellilta aamupalaksi (nam!), löhöiltiin sohvilla ja ruvettiin katsomaan jääkiekkoa (taas). Suomen voitettua suunnattiin sille edellispäivänä varaamallemme buggy tourille. 

Lähdettiin ajamaan sellaisella isolla buggyllä aavikolle. Ei tarvitse hetkeen mennä huvipuistoon. Mentiin dyynejä ylös alas mutkitellen niin, että tuntui kuin olisi vuoristoradassa. Sitten pysähdyttiin yhden dyynin päälle, missä meillä lyötiin sandboarding laudat käteen ja lähdettiin sen päällä mahalleen dyyniä alas. Saatiin kolmet eri vauhdit kunne päästiin ihan alas saakka. Sitten noustiin taas buggyn kyytiin ja ajettiin jäätävän ison dyynin päälle, missä ensimmäinen mäki oli hieman isompi kuin edellisessä paikassa olevat, seuraava mäki vielä isompi ja viimeiseen mäkeen mentäessä meinasi pupu tulla pöksyyn. Oli se vain ihan huippu hauskaa vähän jotkut paikat ottikin osumaa. Kun meidän ryhmä oli kaikki laskeneet mäen noustiin taas buggyn kyytiin ja ajettiin kauniin auringonlaskun saattelemana takaisin Huacachinaan. 

Käytiin suihkussa pesemässä suurimmat osat hiekasta pois ja mentiin sitten sen hollantilaisen Julianin kanssa syömään illallista meidän hostellin ravintolaan. Jäätiin pelaamaan korttia siihen ja meidän seuraan liittyi myös hollantilaisen jenkkikaveri. 

(Huacachinasta ei ole kuvia, mutta videoita sitten senkin edestä)

Aamulla aamupalan jälkeen oli taas aika pakata kimpsut ja kampsut kasaan, hakea Julian hostelliltaan ja lähteä Ican kautta kohti Limaa. Istuttiin taas päivä bussissa ja kun selvittiin Liman hostellille lähdettiin suoraan kauppaan, ja ostettiin illallistarvikkeet. Ruokaa masuun ja unta nassuun, ei sitä millään meinaa 10 saakka illalla pärjätä. 

Aamupalalla päätettiin Veeran kanssa lähteä hakemaan lettutarvikkeet kaupasta, meidän kisakatsomo herkuiksi. Saatiin letut paistettua ja ruvettiin katsomaan jääkiekkoa, jostain syystä tämä ottelu olikin blokattu, joten ei sitä nähty. Päätettiin ruveta katsomaan elokuvaa, ja elokuvan loputtua katsottiin toinen osa elokuvasta. Siinä se päivä oikeastaan menikin. Ei mitään tehdessä, sillä ei sitä energiaa olisi mihinkään löytynyt. 

Seuraavana aamuna päätettiin lähteä tekemään jotain. Lähdettiin Inkojen vanhalle raunioille, siellä ei voinut kävellä yksin, joten jouduttiin kierroksen matkaan. Kumpikaan ei jaksanut keskittyä puolentoista tunnin kierrokseen, ja ei muisteta mitään muuta siitä kuin sen, että Limassa on pilvistä 8 kk vuodessa. Eli erittäin järkevää.... 

Lähdettiin sieltä takaisin hostellille, lösähdettiin sohvalle ja katsottiin taas kaksi elokuvaa, kunnes kello oli 9 ja aika mennä nukkumaan. 

Seuraavana aamuna lähdettiin rannalle, tai näin luultiin, ei tiedetty ettei Limassa oikein ole rantaa. Mentiin kuitenkin puistoon istumaan ja juteltiin sielä niitä näitä, kunnes yht äkkiä koira tuo meille pallon. Koiran nimeksi paljastui Toby ja hänen omistaja oli todella nolona. Kuitenkin koira vain jatkoi pallon tuomista meille ja ei sille voinut kuin nauraa. Tobyn omistaja tuli juttelemaan meille ja juteltiin siinä niitä näitä samalla kun itse heittelin palloa Tobyn kanssa. Hänen omistaja järkyttyi, ettei oltu syöty perulaista ruokaa, sillä se on kuulemma yhtä maailman parasta, ei vain hänen mielestään vaan joidenkin ihan kansainvälisten listojen. Hän suositteli meille ravintoloita ja neuvoi menemään niihin. Kunnes hän ehdotti, että lähtisimme hänen mukaan lounaalle. 

Hän vei Tobyn kotiin ja tuli hakemaan meidät ja lähdettiin lounaalle syömään maailman kuulua ruokaa. Ja ei hän kyllä sitä turhaan kehunut, olihan se ihan huippu hyvää! Hän jopa tarjosi lounaan meille ja me tarjottiin hänelle jälkiruoka churro hänen sanoin maailman parhaasta churro paikasta. Oli sekin niiiiiiiin makoisaa! Hän kertoi meille paljon Perun historiasta ja juteltiin paljon maailman menosta. Lopulta, kun hänen piti mennä takaisin töihin heitti hän meidät takaisin rannalle. Ihana tavata tuollaisia ihmisiä! Kiitos Toby koiran. 

Hostellilla illalla katsottiin taas leffa ja syötiin pasta bolognesea. 

Aamulla rupesin pakkaamaan ja chekkaamaan, että onko lento Rioon ajallaan. Kauhukseni huomasin, että lento oli ollut edellisenä päivänä.... eihän siinä oikein voinut tehdä muuta kuin nauraa. Miten ollaan voitu olla niin huolimattomia. No, ei muuta kuin varaamaan uudet lennot illaksi Rioon. 

Lähdettiin vihdoin myös käymään Liman keskustassa. Sinne päästyä, ei oikein tiedetty mitä tehdä, nähtiin kävelykierros ja hypättiin matkaan mukaan. Kierros pyöri todella pienellä alueella ja oli muutenkin ei niin hyvä. 

Kierroksen jälkeen oltiin taas super väsyneitä, joten lähdettiin takaisin hostellille. Yriteltiin googletella vähän Rioa, mutta enemmän se aika meni vain loikoillessa, kunnes oli aika lähteä vihdoin sinne kentälle. Onneksi ei tätä lentoa sentäs unohdettu...

Tämä viimeinen viikko on ollut kyllä meidän molempien osalta niin uuvuttava. Toivotaan, että matkaväsymys lähtee Brasiliaan saavuttaessa!

(Limasta on vielä vähemmän kuvia, mutta eihän me siellä mitään edes tehty)

Puno & Cusco, Peru

Aamulla siis piti jättää Bolivia jo taakse ja suunntata Perun puolelle Lake Titicacaa Punoon. Rajan ylitys oli erittäin omituinen. Mut ja Veera häädettiin Bolivian puolella passi tarkastus jonosta pois jonkun pöydän ääreen, mistä meidät häädettiin takaisin ulos. Onneksi meille kerrottiin, että pitää mennä vain takaisin jonoon ja tällä kertaa itse sain passiin leiman, kun taas Veera hädettiin sen jonkun pöydän ääreen takaisin ja häneltä pyydettiin rahaa. Veera ei ollut ikinä tästä kuullut, mutta onneksi hänen vierellään oleva saksalaistyttö kertoi, että pitää vain kohteliaasti kieltäytyä. Vihdoin Veerakin sai leiman passiin ja voitiin jatkaa Perun puolen passin tarkastukseen, missä ei ilmennyt mitään ongelmia.

Punoon selvittiin ja myös hostelliin. Oltiin päätetty, ettei tänäänkään tehdä vielä mitään fyysisesti raskasta, joten siunattiin tämä päivä virallisten asioiden hoitoon, esim. itse ostin lentoliput Suomeen, ja ei en New Yorkista mistä ne alunperin oli tarkoitus, vaan Torontosta Kanadasta. Joten Suomi 8.6 nähdään taas! Ja Veera osti junalippuja USA:n sisällä. Niin ja katsottiinhan me High School Musical 3 loppuun.

Punossa oltiin vain yksi yö ja aamulla jatkettiin matkaa kohti Cuscoa. Vietettiin koko päivä taas bussissa, mutta ei se oikeastaan edes haittaa, sillä maisemat Perussa on ihan huippu hienoja! Cuscossa kirjauduttiin hostelliin ja, koska luultiin ruokamyrkytyksen olevan ohi, sillä molempien teki mieli vain rasvaisia hampurilaisia ja ranskalaisia, suunnattiin mäkkäriin juhlistamaan sitä! Syötiin itsemme ähkyyn ja sitten suunnattiin takaisin hostellille nukkumaan mahojemme viereen.

Seuraava päivä meillä oli Cusco päivä, eli ajateltiin kiertävämme Cuscoa ymmpäri, mutta jaksettiin kiertää ehkä pari tuntia, kunnes suunnattiin pääaukiolle istumaan ja katselemaan ihmisiä. Nopesti siinä kolme tuntia vierähti kun naureskeltiin, ihailtiin ja hämmennyttiin ohi meneville ihmisille. Lopulta päätettiin jatkaa matkaa ja suunnattiin meidän hostellin viereiselle markkinalle, mistä ostettiin varmaan kaksi kiloa vihanneksia matkaan super halvalla meidän illalliseksi. Nam!

Aamulla herättiin aikaisin syötiin aamupala ja venattiin bussia. Matka kohti Machu Picchua alkakoon! Bussi matka kesti noin 7 tuntia ja todellisuudessaan pelkäät henkesi puolesta ne seitsemän tuntia. Tiet mutkittelevat vuoren rinteillä serpenttiiniteitä ja kuskit ovat hulluja. Lopulta päädyttiin Hidroelectricaan, mistä alkoi meidän 10 km kävely junanraiteita pitkin Aguas Calientesiin. Matka oli upea maisemoiden osalta, kuitenkin piti katsoa jalkoihinsa ettei kompastu. Lopulta päästiin Aguas Calientesiin ja meidät ohjattiin hostellille, missä päästiin käymään suihkussa ja sitten illalliselle. Illallisella kuultiin seuraavan päivän ohjelmasta.

Herätys oli klo 3.36, ja lähdettiin kiipeämään Machu Picchulle. Veeran kanssa päätettiin, ettei me mitään bussia ylös oteta vaan kiivetään 4 km rappusia ylös, vaikka ei vieläkään ihan kunnossa ruokamyrkytyksen osalta oltu. Heti alussa mietti, että miksi valitsin kiipeämisen ennen auringon nousua kun bussilla pääsisi paljon helpommin, ja se ajatus olikin koko matkan päässä. Kuitenkin kun pääsi itse Machu Picchulle niin se kiipeäminen oli niin sen arvoista. Kyllä mun mielestä Machu Picchulle pääsemiseen tarvitsee vähän vaeltaa, eikä vain mennä junalla Aguas Calientesiin ja sieltä bussilla ylös. Meillä myös kävi ihan älytön sattuma meidän kiipeämisellä. Törmättiin Jacobiin, siihen ruotsalaiseen poikaan kuka ensin tavattiin Byron Bayssä Australiassa, sitten hän ilmestyi samalle lennolle Aucklandista Buenos Airesiin ja hengailtiin Buenos Airesissa hänen kanssaan. Ja juuri samana aamuna mietittiin, mitenköhän hänellä menee. Ja sielä hän yht´äkkiä oli, kiipeämässä Machu Picchulle samana päivänä kuin me!

Kun päästiin Machu Picchulle nähtiin aivan upea auringon nousu, taas kerran! Ja kyllä siinä oli hymy herkässä, kun näki sen ´´postikortti´´´kuvan. Oltiin siis varattu tämä reissu hostellin kautta, ja meille luvattiin englannin kielinen tour guide. Kuitenkin hän pälpätti monta minuuttia espanjaa, kunnes hän sanoi kaiken sen parilla sanalla englanniksi. Tunnettiin itsemme Veeran kanssa erittäin ulkopuolisiksi, sillä meidän ryhmästä (n. 20 henkeä) minä ja Veera oltiin ainoat ketkä ei espanjaa puhuneet. Kuitenkin ensin yksi meksikolainen nainen ystävällisesti käänsi kaiken mitä opas sanoi, ja kun he jotenkin eksyivät Machu Picchulla espanjalaiset pojat tulivat meidän virallisiksi tulkeiksi. Arvostus kyllä niin iso heitä kohtaan, että he jaksoivat kääntää jokaisen sanan meille. Machu Picchulla kierreltyä oppaan kanssa meillä oli hetki omaa aikaa ja sitten piti lähteä ensin Machu Pichun vuorelta alas ja sitten se 10 km kävely takaisin Hidroelectricaan, ja sieltä taas erittäin pelottava bussi matka takaisin Cuscoon.

Seuraava päivä Cuscossa meillä oli välipäivä, varattiin seuraavalle päivällä reissu Rainbow mountainsille ja tavattiin Jacobin kanssa. Siinä se koko päivä oikeastaan vierähti, kun vaihdettiin kuulumisia. En vaan vieläkään voi uskoa kuinka pieni maailma on!

Aamulla herätys oli 2.45 aamulla ja ruvettiin venaamaan, että bussi tulee ottamaan meidät taas kyytiin. Kello oli melkein viisi, ja meidän kyyti ei vieläkään ollut tullut. Lopulta hostellilta soitettiin ja kyseltiin mikä on vikana, ja sielä oli tie poikki, eikä kierrosta voinut tehdä sinä päivänä. Päästiin siis takaisin nukkumaan. Ja aamulla tajuttiin herätessä, että nyt voidaan vihdoin katsoa lätkää! Haettiin ruokaa ja herkkuja ja istuttiin hostellin keittiössä katsomassa lätkää. Toisella puolen ovea hostellin yhteisissätiloissa katsottiin futista ja naurettiin toisillemme, kun kannustettiin omia tiimejämme. Illalla taas aikaisin nukkumaan ja toivottin, että seuraavana päivänä päästään reissulle.

Aamulla taas herätys kolmen aikoihin ja aamupala kokateetä ja banaani naamaan. Tällä kertaa bussi tuli myös hakemaan meidät ja päästiin bussiin jatkamaan unia. Pysähdyttiin aamupalalle matkalla ja sitten jatkettiin Rainbow mountainsin juureen. Ajettiin siis noin 4km korkeuteen autolla ja sieltä sai joko päättää kävellä 5,2 km korkeuteen tai vaihtoehtoisesti ottaa hevosen. Meidän piti kävellä noin 500 metriä kohtaan, missä ensimmäiset hevoset oli vuokrattavissa ja, koska oon kärsinyt jo kaksi vuoristotautia kahden viikon sisään ja olin jo ihan loppu 500 metrin jälkeen päätin suosiolla ottaa hevosen. Veera käveli ja tavattiin sitten vuorenhuipulla taas toisemme. Mitä Veerallekin sanoin niin nostan joka ikisen hattuni niille ihmisille, jotka sen kävelyn tekee! Sillä itse jouduin kävelemään pari pätkää matkalla ja loput pari sataa metriä vuoren huipulle ja olin ihan kuollut. Maisemat oli ihan huiput kyllä huipulta katsottuna! Ja päätähtenä oli edessämme oleva sateenkaari vuori. Se löydettiin vasta kolme vuotta sitten, ja turisteille sinne ruvettiin tekemään retkiä vasta vuosi sitten. Ennen sitä se on ollut lumen alla.

Alaspäin tullessa päätin, että kävelen ja otan hevosen vasta jos vuoristotauti iskee. Luulin jo, ettei sitä tällä kertaa tulisi, tai sellainen pieni oli koko ajan. Mutta juuri ennen bussille pääsyä se sieltä taas iski, kolmannen kerran kahden viikon sisään. Joten tajusin, että korkeat paika ei millään tavalla oo se mun paikka, ei 4000 metrin korkeudessa vuorella, eikä 10 metrin korkeudella sillalla.

Takaisin tulo matka bussissa oli vähän epämiellyttävä, mutta onneksi ei vuoristotauti iskenyt niin pahana, kuin esim. Uyuni reissulla ja se myös meni ohi paljon nopeammin, varsinkin kun pääsi hostellille nukkumaan.